Joben jättikaalikääryle

Keitä kokonaista kaalia n. 15 min. Irrottele isoimpia lehtiä samalla.

Laita ohra tai tattarisuurimot (ohraa 1dl, tattaria 1.5dl tai kvinoaa 1dl) kiehumaan paketin ohjeiden mukaan.

Valmista täyte paistamalla jauheliha, kaalisilppu ja sipuli, mausta.

Leivinpaperi kastellaan ja muotoillaan vuoan pohjalle n. 2 x 2L vuokaa.

Vuoraa pohja isoilla kaalinlehdillä reunoja myöten, ohenna paksuimpia ruotikohtia veitsellä ja lisää täytteeseen.

Kumoa täyte leviteltyjen lehtien päälle, tiivistä kunnolla vaikka ruokalusikalla ja lado päälle kanneksi lisää isoja kaalin lehtiä.

Käännä lopuksi vielä reunoilta lehdet päälle sen verran kuin menevät.

Valele pintaa siirapilla ja oliiviöljyllä, ripottele ihan vähän suolaa.

uuni 180 astetta ja noin 1 tunti

Anna vetäytyä noin 15 min ja kumoa eli iso lautanen tai tarjoiluvati vuoan päälle ja käännä nurin koko homma.

Siitä sitten vain leikkaamaan sopivia paloja lautaselle kuin kakusta konsanaan.

Itse maustoin tujusti täytteen suolalla, chilillä, mustapippurirouheella, maustepippurijauheella, paprikajauheella ja meiramilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 373 grammaa

Jobelix72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Valkokaali keräkaali 956g266kcal11.4g38.8g1.9g20.1g
Sipuli (kuorittu)248g67kcal3.2g11.9g0.5g4.2g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha338g560kcal64.1g0g33.8g0g
Kananmuna kuoreton 62g88kcal7.7g0.2g6.3g0g
Siirappi 23g68kcal0g16.7g0g0g
Kvinoa, runsaskuituinen jyvä (Gogreen), annos 50g45g156kcal9.6g28.1g0.5g7g
Oliiviöljy 7.9g70kcal0g0g7.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3357g2549kcal192g191.4g101.8g62.6g
Valittu annoskoko1679g1275kcal96g95.7g50.9g31.3g
Annoskoko puolitettuna839g637kcal48g47.9g25.5g15.7g
Arvot/100g100g76kcal5.7g5.7g3g1.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=467222