Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 14g53kcal2g8g1g1.4g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g8.4g35kcal6.6g0.5g0.7g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g1.1g3.8kcal0g0.8g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g0.7g2.2kcal0.1g0.4g0g0.2g
Leivinjauhe 0.7g1.2kcal0g0.3g0g0g
Suola, annos 3g0.2g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 20g8.3kcal1.9g0.1g0g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g34g28kcal0.4g6.2g0.1g0.6g
Vesi7g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g7g4.2kcal0.7g0.3g0g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 84g33kcal0.1g6.9g0.1g1.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana353g336kcal23.6g47g3.8g7g
Valittu annoskoko177g168kcal11.8g23.5g1.9g3.5g
Annoskoko puolitettuna88g84kcal5.9g11.8g1g1.8g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.1g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723