Tiikerikakku

Voitele kakkuvuoka voilla noin 10 g ja lisää siihen korppujauhoja noin 50 ml.

Laita kulhoon rypsiöljyä 250 ml ja sokeria 4 ½ dl sekoita monitoimikoneella.

Lisää joukkoon 6 kananmunaa.

Anna vatkaantua valkoiseksi taikinaksi.

Laita toiseen astiaan maitoa 200 ml.
Ota kolmas kulho ja laita siihen 8 dl vehnäjauhoja ja lisää joukkoon leivinjauhe 2 tl ja vaniljasokeri 4 tl. sekoita jauhot keskenään.

Lisää kulhoon jossa on valkoinen taikina vuoroin maito ja jauhoseos.

Sekoita taikinaa vielä hetken.

Kaada osa valkoista taikinaa kulhoon lisää siihen noin 5 tl kaakaojauhetta.

Sekoita nämä keskenään.

Kaada valkoinen taikina kakkuvuokaan, noin puolet taikinasta.

Kaada sen päälle suklaataikina ja sen päälle vielä valkoinen taikina.

Riko taikinan koostumus haarukalla pyörittelemällä haarukkaa taikinassa.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h. Koita välillä esim.

hammastikulla kakkua, ettei se pala.

Kun tikkuun ei enää tartu taikina ota kakku uunista pois.

Kaada kakku kumolleen ja ota kakkuvuoka pois.

Jos vuoka ei lähde irrottele varovaisesti reunoilta esim.

lastalla.

Anna jäähtyä ja nauti.

Reseptistä tulee n. 20 annosta ja yksi annos painaa n. 89 grammaa

Uusitalo
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 1g7.2kcal0g0g0.8g0g
Korppujauho (Myllyn Paras)5g18kcal0.7g3.6g0.1g0.2g
Rypsiöljy 22g198kcal0g0g22.4g0g
Sokeri 38g155kcal0g38g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu36g45kcal3.9g0.1g3.2g0g
Rasvaton maito, laktoositon maitojuoma, d-vitamiinia 1ug 20g5.3kcal0.7g0.6g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 52g178kcal5.3g36.2g0.6g1.8g
Leivinjauhe 1g1.7kcal0.1g0.4g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g1.6g6.4kcal0g1.6g0g0g
Kaakaojauhe sokeroitu 1.5g6.3kcal0.1g1.2g0.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana356g1241kcal21.6g163.4g54.4g4g
Valittu annoskoko178g621kcal10.8g81.7g27.2g2g
Annoskoko puolitettuna89g310kcal5.4g40.9g13.6g1g
Arvot/100g100g348kcal6.1g45.9g15.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=187462