Risotto merenelävistä

Valmistele ensin merenelävät: kuumenna tilkka oliiviöljyä pannulla keskilämmöllä.

Lisää merenelävät, ripaus suolaa ja pippuria sekä viini.

Paista 2-3 minuuttia kunnes eläväiset niukin naukin kypsyvät.

Vältä yletöntä, niin perisuomalaista "varmuuden vuoksi" -tyyppistä ylipaistamista.

Tämän sortin otukset muuttuvat silloin tosi helposti kumimaisen sitkaiksi.

Muutenkin aina, kun ruoassa on esim.

katkarapuja, saa keitto- tai paistoajan kanssa olla varppeillaan.

Merenelävät ovat mehukkaimmillaan juuri ja juuri kypsinä.

Laita sitten merenelävät hetkeksi syrjään ja käy risoton laadintaan.

Kuumenna voi ja öljy suurehkolla pannulla tms. riittävän korkeareunaisessa astiassa.

Lisää sipuli ja paista nelisen minuuttia sekoitellen välillä.

Lisää valkosipuli, paista minuutti.

Lisää riisi ja paista koko ajan sekoittaen 3-5 minuuttia, kunnes riisi muuttuu jännästi vähän läpikuultavaksi.

Sekoita mukaan tomaatit ja keittele jälleen 2-3 minuuttia, kunnes tomaattien neste on imeytynyt riisiin.

Lisää viini ja keitä jälleen, kunnes neste on imeytynyt.

Tässä vaiheessa kanaliemen olisi hyvä olla kattilassa hitaasti kiehuvana, jottei valmisteilla olevan risoton lämpö tipu kamalasti, kun sinne lisäillään lientä.

Lisää pannuun puolet tästä kuumasta kanaliemestä ja keittele (5-8 minuuttia), kunnes se on imeytynyt.

Lisää puolet jäljellä olevasta liemestä ja keitä, välillä sekoitellen, kunnes liemi on jälleen imeytynyt.

Tässä vaiheessa riisin pitäisi olla melkein kypsää.

Lisää loppu neste ja keitä, kunnes puolet siitä on imeytynyt.

Lisää merenelävät, mausta suolalla ja pippurilla ja keitä, kunnes melkein kaikki neste on imeytynyt - ja mahdollisesti jo hieman jäähtyneet merenelävät lämmenneet sopivasti.

Risotto saa jäädä hieman löysäksi.

Näin se on mehukkaampaa.

Sekoita lopuksi joukkoon raastettu parmesaani ja tarjoile heti.

(http://pastanjauhantaa.blogspot.fi
/2007/01/risotto-merenelvist.html)

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 615 grammaa

Lillics
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 21g152kcal0.3g0.1g17.1g0g
Oliiviöljy 15g133kcal0g0g15g0g
Sipuli 41g13kcal0.5g2g0.1g0.7g
Valkosipuli 11g11kcal0.8g1.7g0.1g0.2g
Risottoriisi(vaalea) (Uncle bens), annos 100g188g642kcal12.9g146.3g0.8g2.4g
Tomaatti 150g34kcal0.8g5.2g0.5g2.1g
Valkoviini kuiva 180g123kcal0.6g1.1g0g0g
Kanaliemi laimennettu 720g71kcal1.9g3.1g5.7g0.2g
Parmesan, parmigiano reggiano (Parmareggio), annos 50g75g295kcal24g0g21.8g0g
Persilja 6g1.6kcal0.1g0.1g0g0.5g
Suola, annos 3g4.5g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 3g8.4kcal0.3g1.1g0.1g0.8g
Frutti di mare -äyriässekoitus, pakaste (Sea gold, penny markt), annos 100g375g195kcal33.8g11.6g1.5g0g
Valkoviini kuiva 45g31kcal0.1g0.3g0g0g
Oliiviöljy 11g93kcal0g0g10.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3690g3607kcal152.2g345.2g146.4g13.8g
Valittu annoskoko1845g1804kcal76.1g172.6g73.2g6.9g
Annoskoko puolitettuna923g902kcal38.1g86.3g36.6g3.5g
Arvot/100g100g98kcal4.1g9.4g4g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=312271