Juustoinen päärynä-punajuurisalaatti

2 (n. 200 g) punajuurta
1/4 tl suolaa
125 g Aurajuusto
2 (n. 400 g) kypsää päärynää
1/2 ruukkua viinisuolaheinää
1 ps (150 g) Provencen salaattisekoitusta
1/4 dl Pekaanipähkinöitä

Kastike
2 rkl vaaleata balsamiviinietikkaa
4 rkl rypsiöljyä
2 tl Felix piparjuuriraastetta
ripaus suolaa ja mustapippuria

1. Keitä punajuuret kypsäksi ja anna jäähtyä.

Kuori punajuuret ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi lautaselle.

Ripottele päälle hiukan suolaa.

Nosta kylmään.

2. Vatkaa kastikkeen ainekset sekaisin ja nosta kylmään odottamaan.

3. Leikkaa sinihomejuustokiila noin puolen sentin viipaleiksi ja jaa kahtia.

Pese ja kuivaa päärynät.

Halkaise ja poista siemenet ja kanta.

Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja jaa pienemmiksi.

Huuhtele ja valuta suolaheinänlehdet.

Irroita lehdet varsista ja silppua punaiset varret.

4. Levitä salaattisekoitus, punajuurilohkot, juusto- ja päärynäpalat sekä suolaheinän lehdet ja varsisilppu pariin kerrokseen isolle laakealle vadille ja lusikoi salaattikastike kerrosten väliin ja päälle.

Rouhi pähkinät karkeaksi ja viimeiatele niillä salaatti.

Tarjoa salaatti noutopöydässä tai rakenna alkuruoaksi suoraan lautasille juhlapöytään.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 124 grammaa

Slaa

Slaa sanoi...

Taivaallista <3

lauantai 15.01.2011 klo 18:03

AineksetMääräEnergiaPHRK
Punajuuri 37g14kcal0.4g2.6g0.1g0.9g
Aurajuusto23g80kcal4.7g0g6.8g0g
Päärynä, punnittu kuorineen 75g29kcal0.2g5.3g0.1g2.6g
Provencen salaattisekoitus (Pirkka), annos 150g28g5.6kcal0.4g0.8g0.1g0g
Pekaanipähkinä (Pirkka)4.7g33kcal0.4g0.2g3.4g0.4g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g5.6g6.3kcal0g1.3g0g0g
Rypsiöljy 10g89kcal0g0g10.1g0g
Piparjuuriraaste Felix1.9g5.2kcal0.1g0.3g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana372g524kcal12.4g21g42g7.8g
Valittu annoskoko186g262kcal6.2g10.5g21g3.9g
Annoskoko puolitettuna93g131kcal3.1g5.3g10.5g2g
Arvot/100g100g141kcal3.3g5.6g11.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=210429