Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 175g653kcal25.3g99.5g12.7g17.5g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g105g435kcal81.7g6.5g9.2g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g13g48kcal0.5g10.4g0.5g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g8.7g27kcal1g5.2g0.6g2.4g
Leivinjauhe 8.7g15kcal0.5g3.3g0g0g
Suola, annos 3g2.3g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 245g104kcal24g1g0.2g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g419g352kcal4.6g76.7g1.7g7.5g
Vesi87g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g87g52kcal8.7g3.8g0.3g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 1048g404kcal1.7g85.5g0.9g15.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4396g4181kcal296g583.8g52.2g86.2g
Valittu annoskoko2198g2091kcal148g291.9g26.1g43.1g
Annoskoko puolitettuna1099g1045kcal74g146g13.1g21.6g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723