Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 199g743kcal28.8g113.2g14.5g19.9g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g119g495kcal92.9g7.4g10.5g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g15g54kcal0.5g11.9g0.5g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g10g31kcal1.1g6g0.7g2.8g
Leivinjauhe 10g17kcal0.5g3.8g0g0g
Suola, annos 3g2.6g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 278g118kcal27.3g1.1g0.3g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g477g400kcal5.2g87.2g1.9g8.6g
Vesi99g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g99g60kcal9.9g4.3g0.3g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 1192g460kcal1.9g97.2g1.1g17.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5000g4755kcal336.2g664.2g59.6g98.4g
Valittu annoskoko2500g2378kcal168.1g332.1g29.8g49.2g
Annoskoko puolitettuna1250g1189kcal84.1g166.1g14.9g24.6g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723