Vastustamaton suklaakakku

Vastustamaton suklaakakku

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl Pirkka-kaakaojauhetta (tummaa)
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
50g taloussuklaata
Kostutukseen:
1 dl appelsiinitäysmehua
Täyte ja kuorrutus:
1 tlk (2 dl) Pirkka vaahtoutuvaa suklaakastiketta
1 rs (200 g) Pirkka Kevyt appelsiinituorejuustoa
Koristeeksi:
1 tlk (425 g) Pirkka-persikkaviipaleita
n. 50 g vihreitä siemenettömiä rypäleitä
n. 25 g taloussuklaata

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.

Lisää rasva.

Sekoita vehnäjauhot, siivilöity kaakaojauhe, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja rouhittu suklaa keskenään.

Lisää jauhoseosta vuorotellen maidon kanssa muna-sokerivaahtoon.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun sydänvuokaan.

Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia uunin alimmalla tasolla.

Kumoa hieman jäähtyneenä.

Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan.

Vatkaa suklaakastike löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto.

Kostuta pohja appelsiinitäysmehulla ja levitä päälle noin puolet täytteestä.

Nosta toinen pohjalevy päälle ja kostuta myös se. Lusikoi loppu täyte kuorrutukseksi kakun pinnalle.

Anna kakun kostua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Koristele kakku valutetuilla persikoilla, puolitetuilla rypäleillä ja rouhitulla suklaalla.

Vinkki! Voit tehdä kakun koristelua vaille valmiiksi jo edellisenä iltana jääkaappiin kostumaan.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Doomchild
AineksetMääräEnergiaPHRK
Tuorejuusto, pirkka kevyt maustamaton352g633kcal15.8g19.3g52.8g14.1g
Suklaa tumma 176g908kcal6.9g93.7g54.5g9.3g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen352g116kcal11.6g17.2g0g0g
Leivinjauhe 53g93kcal2.7g19.9g0g0.3g
Kaakaojauhe, sokeroimaton 141g520kcal26g15.5g30.5g42.8g
Vaahtoutuva suklaakastike, Pirkka528g844kcal21.6g89.7g45.9g0g
Vanilliinisokeri, teelusikka18g70kcal0g17.4g0g0g
Sokeri 422g1713kcal0g421.6g0g0g
Kananmuna kuoreton 387g552kcal48.4g1.2g39.7g0g
Vehnäjauho puolikarkea 457g1569kcal46.6g320.1g5.5g16g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5768g14037kcal359.2g2031.2g457.8g165g
Valittu annoskoko2884g7019kcal179.6g1015.6g228.9g82.5g
Annoskoko puolitettuna1442g3509kcal89.8g507.8g114.5g41.3g
Arvot/100g100g243kcal6.2g35.2g7.9g2.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=74074