Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g42g25kcal4.2g1.7g0.1g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g21g61kcal2.1g11.9g0.5g4.2g
Kananmuna kuoreton 31g45kcal3.9g0.1g3.2g0g
Suola, annos 3g1g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g1g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi63g70kcal14.4g0g1.3g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)3.1g5.9kcal0g1.4g0g0.1g
Hunaja 4.2g14kcal0g3.4g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g3.1g28kcal0g0g3.1g0g
Kesäkurpitsa18g3kcal0.1g0.4g0.1g0.1g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g10g2.1kcal0.1g0.4g0g0.1g
Punasipuli, kuorittu, 100g6.3g1.7kcal0.1g0.3g0g0.1g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 94g40kcal9.2g0.4g0.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana595g589kcal68.2g40g16.8g9.2g
Valittu annoskoko297g294kcal34.1g20g8.4g4.6g
Annoskoko puolitettuna149g147kcal17.1g10g4.2g2.3g
Arvot/100g100g99kcal11.5g6.7g2.8g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=433781