Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 249g933kcal36.2g142.2g18.2g24.9g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g150g621kcal116.7g9.3g13.2g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g19g68kcal0.7g14.9g0.7g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g13g39kcal1.4g7.5g0.9g3.5g
Leivinjauhe 13g22kcal0.6g4.7g0g0.1g
Suola, annos 3g3.2g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 349g148kcal34.3g1.4g0.3g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g599g503kcal6.6g109.6g2.4g10.8g
Vesi125g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g125g75kcal12.5g5.4g0.4g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 1497g577kcal2.4g122.1g1.3g22.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana6280g5973kcal422.8g834.2g74.8g123.4g
Valittu annoskoko3140g2986kcal211.4g417.1g37.4g61.7g
Annoskoko puolitettuna1570g1493kcal105.7g208.6g18.7g30.9g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723