Sitruuna Marenkitorttu

Ohje on alkujaan Kaarina Roinisen käsialaa.

Itse valmistan usein tähän torttuun murotaikinapohjan, mutta jos haluat välttää ylimääräistä sokeria, tee pohja alla olevan ohjeen mukaan.

Piiras on juhlava, mutta helppo valmistaa ja hintakin on edullinen.

Raaka-aineet maksavat noin 2 1/2 euroa.

Sitruuna-marenkitorttu

Pohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g margariinia
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä

Sitruunakiisseli:

1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
3 keltuaista
1 sitruunan mehu ja 2 tl sitruunan kuorta raastettuna

Marenki:

4 valkuaista
1 dl sokeria

Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin.

Lisää keltuainen.

Lisää nopeasti kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, kypsennä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaan ja keitä, kunnes sakenee.

Sekoita koko ajan.

Kaada jäähtynyt kiisseli piirakkapohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten.

Pursota marenkivaahto kiisselin päälle, tai levitä lusikan avulla.

Paista 175 asteessa, kunnes marenki on saanut hieman väriä.

Tässä vaiheessa kannattaa vahtia uuniluukulla, sillä marenki saa väriä todella nopeasti.

Lähde: Siirry sivulle!

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 70 grammaa

Jasu74
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho puolikarkea 6.7g23kcal0.7g4.7g0.1g0.2g
Sokeri 0.5g2kcal0g0.5g0g0g
Voi 4.2g30kcal0g0g3.4g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g0.8g0.5kcal0g0g0.2g0g
Sokeri 5.4g22kcal0g5.4g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 6.3g0kcal0g0g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 1.3g4.3kcal0.1g0.9g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton1.3g0.3kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 5g2.1kcal0.5g0g0g0g
Sokeri 3.6g14kcal0g3.6g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana70g198kcal2.6g30.2g7.4g0.4g
Valittu annoskoko35g99kcal1.3g15.1g3.7g0.2g
Annoskoko puolitettuna18g50kcal0.7g7.6g1.9g0.1g
Arvot/100g100g282kcal3.7g43g10.5g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=238166