Newfangled noodle casserole

Suomennettu ja hieman muunneltu versio Täydellisten Naisten Keittokirjan ohjeesta :D Riittää 4-6 hengelle nälästä riippuen.

Melko tuju ruoka noin kaloreita ajatellen, mutta herkuttelupäivän ruokalistalle sopii ;)

Tee herkkusienikeitto 8dl:aan vettä ja 2dl:aan 4% kermaa.

Valmista kanaliemi n. puoleen litraan vettä, käytä maun mukaan 1-2 kanaliemikuutiota tai fondia.

Nesteen määrää kannattaa hieman katsella ja kokeilla, itse en ehkä ihan puolta litraa kanalientä lopulta kuitenkaan käytä.

Sekoita keitto ja liemi yhteen.

Laita nuudelit hetkeksi kuumaan veteen, että pehmenevät.

Sekoita sulanut pakastepinaatti (ei jauhettu) ja raa´at broilerin filesuikaleet uunivuoassa.

Lisää joukkoon nuudelit ja Kadett-juustoraaste ja sekoita hyvin.

Kaada herkkusienikeitto-kanaliemisekoitus joukkoon.

Peitä foliolla ja paista uunissa 200 asteessa n.30-45 minuuttia.

Sekoita korppujauho, parmesan-raaste ja sulatettu margariini käsin murumaiseksi mössöksi.

Ota vuoka uunista ja ripottele seos ruuan päälle.

Laita takaisin uuniin ilman foliota ja anna olla n.10-15minuuttia, kunnes pinta on mukavan värinen.

Raikas salaatti sopii tän kans loistavasti :)

Neljäsosa satsista = 514kcal
Viidesosa satsista = 411kcal
Kuudesosa satsista = 343kcal

Heinie78
AineksetMääräEnergiaPHRK
Nuudeli, Authentic 3 minute noodles 98% fat free (Authentic), annos 85g55g51kcal1.3g9.7g0.2g0.3g
Broilerin fileesuikaleet, hunajamarinoitu, Saarioinen107g140kcal18.3g2.1g8.8g0.1g
Pinaattipakaste 150g22g3kcal0.4g0.1g0.1g0.3g
Kanaliemikuutio, Knorr (10g)4.3g11kcal0.6g0.5g0.8g0g
Herkkusienikeitto, Pirkka (1l)64g21kcal0.6g3.9g0.4g0g
Juustoraaste, Arla Kadett+ 12%32g74kcal9.3g0.8g3.9g0g
Korppujauho (Pirkka)10g35kcal1.4g6.8g0.2g0.5g
Margariini 60 (Esim.Vihreä Keiju)4.3g24kcal0g0g2.6g0g
Parmesan formaggio da pasta8.6g39kcal3.4g0g2.8g0g
Kevyt ja paksu (Flora), annos 250g43g26kcal0.4g1.9g1.7g0.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana700g846kcal71.4g51.6g43g3g
Valittu annoskoko350g423kcal35.7g25.8g21.5g1.5g
Annoskoko puolitettuna175g212kcal17.9g12.9g10.8g0.8g
Arvot/100g100g121kcal10.2g7.4g6.1g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=42667