Tiikerikakku

Voitele kakkuvuoka voilla noin 10 g ja lisää siihen korppujauhoja noin 50 ml.

Laita kulhoon rypsiöljyä 250 ml ja sokeria 4 ½ dl sekoita monitoimikoneella.

Lisää joukkoon 6 kananmunaa.

Anna vatkaantua valkoiseksi taikinaksi.

Laita toiseen astiaan maitoa 200 ml.
Ota kolmas kulho ja laita siihen 8 dl vehnäjauhoja ja lisää joukkoon leivinjauhe 2 tl ja vaniljasokeri 4 tl. sekoita jauhot keskenään.

Lisää kulhoon jossa on valkoinen taikina vuoroin maito ja jauhoseos.

Sekoita taikinaa vielä hetken.

Kaada osa valkoista taikinaa kulhoon lisää siihen noin 5 tl kaakaojauhetta.

Sekoita nämä keskenään.

Kaada valkoinen taikina kakkuvuokaan, noin puolet taikinasta.

Kaada sen päälle suklaataikina ja sen päälle vielä valkoinen taikina.

Riko taikinan koostumus haarukalla pyörittelemällä haarukkaa taikinassa.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h. Koita välillä esim.

hammastikulla kakkua, ettei se pala.

Kun tikkuun ei enää tartu taikina ota kakku uunista pois.

Kaada kakku kumolleen ja ota kakkuvuoka pois.

Jos vuoka ei lähde irrottele varovaisesti reunoilta esim.

lastalla.

Anna jäähtyä ja nauti.

Reseptistä tulee n. 20 annosta ja yksi annos painaa n. 89 grammaa

Uusitalo
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 2g14kcal0g0g1.6g0g
Korppujauho (Myllyn Paras)10g37kcal1.4g7.2g0.2g0.4g
Rypsiöljy 45g396kcal0g0g44.8g0g
Sokeri 76g309kcal0g76.1g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu72g90kcal7.9g0.2g6.4g0g
Rasvaton maito, laktoositon maitojuoma, d-vitamiinia 1ug 40g11kcal1.3g1.2g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 104g355kcal10.5g72.5g1.2g3.6g
Leivinjauhe 2g3.5kcal0.1g0.8g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g3.2g13kcal0g3.2g0g0g
Kaakaojauhe sokeroitu 3g13kcal0.2g2.3g0.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana712g2482kcal42.8g327g109g8g
Valittu annoskoko356g1241kcal21.4g163.5g54.5g4g
Annoskoko puolitettuna178g621kcal10.7g81.8g27.3g2g
Arvot/100g100g349kcal6g45.9g15.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=187462