Tiikerikakku

Voitele kakkuvuoka voilla noin 10 g ja lisää siihen korppujauhoja noin 50 ml.

Laita kulhoon rypsiöljyä 250 ml ja sokeria 4 ½ dl sekoita monitoimikoneella.

Lisää joukkoon 6 kananmunaa.

Anna vatkaantua valkoiseksi taikinaksi.

Laita toiseen astiaan maitoa 200 ml.
Ota kolmas kulho ja laita siihen 8 dl vehnäjauhoja ja lisää joukkoon leivinjauhe 2 tl ja vaniljasokeri 4 tl. sekoita jauhot keskenään.

Lisää kulhoon jossa on valkoinen taikina vuoroin maito ja jauhoseos.

Sekoita taikinaa vielä hetken.

Kaada osa valkoista taikinaa kulhoon lisää siihen noin 5 tl kaakaojauhetta.

Sekoita nämä keskenään.

Kaada valkoinen taikina kakkuvuokaan, noin puolet taikinasta.

Kaada sen päälle suklaataikina ja sen päälle vielä valkoinen taikina.

Riko taikinan koostumus haarukalla pyörittelemällä haarukkaa taikinassa.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h. Koita välillä esim.

hammastikulla kakkua, ettei se pala.

Kun tikkuun ei enää tartu taikina ota kakku uunista pois.

Kaada kakku kumolleen ja ota kakkuvuoka pois.

Jos vuoka ei lähde irrottele varovaisesti reunoilta esim.

lastalla.

Anna jäähtyä ja nauti.

Reseptistä tulee n. 20 annosta ja yksi annos painaa n. 89 grammaa

Uusitalo
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 20g145kcal0.2g0.1g16.3g0g
Korppujauho (Myllyn Paras)100g370kcal13.9g72.5g2.5g4.1g
Rypsiöljy 450g3979kcal0g0g450g0g
Sokeri 765g3105kcal0g764.2g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu720g907kcal79.2g2.2g64.8g0g
Rasvaton maito, laktoositon maitojuoma, d-vitamiinia 1ug 400g107kcal13.2g12.4g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 1040g3568kcal106g728g12.5g36.4g
Leivinjauhe 20g35kcal1g7.6g0g0.1g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g32g128kcal0g31.7g0g0g
Kaakaojauhe sokeroitu 30g127kcal1.7g23.2g2.8g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7154g24943kcal430.4g3283.8g1097.8g81.6g
Valittu annoskoko3577g12472kcal215.2g1641.9g548.9g40.8g
Annoskoko puolitettuna1789g6236kcal107.6g821g274.5g20.4g
Arvot/100g100g349kcal6g45.9g15.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=187462