Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 299g1120kcal43.4g170.6g21.9g29.9g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g180g745kcal140.1g11.1g15.8g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g23g82kcal0.8g17.9g0.8g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g15g47kcal1.6g9g1g4.2g
Leivinjauhe 15g26kcal0.8g5.7g0g0.1g
Suola, annos 3g3.9g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 419g178kcal41.1g1.7g0.4g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g718g604kcal7.9g131.5g2.9g12.9g
Vesi150g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g150g90kcal15g6.4g0.4g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 1796g693kcal2.9g146.6g1.6g26.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7536g7167kcal507.2g1001g89.6g148g
Valittu annoskoko3768g3584kcal253.6g500.5g44.8g74g
Annoskoko puolitettuna1884g1792kcal126.8g250.3g22.4g37g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723