Marenkitäytekakku gluton,maidoton

Kakkupohjan olen leiponut tuplana ja leikannut siitä puolet tähän kakkuun eli 3 munaa, 1dl sokeria vatkataan hyvin. 1dl perunajauhoja+1/2dl tattarijauhoja+1,5tl leivinjauhetta+1/2tl kanelia sekoitetaan yhdessä hyvin ja siivilöidään varoen munavaahdon joukkoon.

Kaadetaan voideltuun ja glut.

korppujauhoilla vuorattuun vuokaan.

Paista 175°n20-25min kunnes kakku on kypsä.

Kokeilen itse puutikulla kypsyyden, jos ei tartu tikkuun niin on kypsä.

Jauhoina voit käyttää myös 1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
(pirkka, sunnuntai).

Kakkupohjahan on todella kevyt ja "pumpulimainen"joten käsittele sitä varoen kunnes on jäähtynyt.

Täytekakun kokoan:alle 1 levy (1/2 pohjasta), kostutan hieman riisimaidolla(soijamaito, mehu ym), 1/2 purkillista mangososetta, pilkottuja mansikoita, vatkattua soijavaahtoa n.2/3 koko määrästä, marenkilevy.

Kakun sivut päällystän lopulla vaahdolla.

Päälle koristeeksi mansikan puolikkaita ja reunoille mansikanpuolikkaita, orvokinkukkia tms mitä ikinä keksin ja haluan.

Kakku kannattaa tehdä valmiiksi, vähintään 3-4 t aiemmin, ainakin siihen asti että marenki on paikoillaan.

Näin marenki ehtii hieman pehmetä ja kakkua pystyy leikkaamaan.

Kakku on todella pumpulimaisen kevyt ja vähäkalorinen täytekakuksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 105 grammaa

Lyydia54
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna, vapaan kanan omega-munia (Pirkka), annos 50g449g624kcal58.3g1.3g44g0g
Sokeri 256g1037kcal0g255.2g0g0g
Perunajauho 1dl=70g211g706kcal0.2g172.7g0g0g
Tattarijauho hieno (Keskisenmylly), annos 75g114g329kcal7.7g69g1.9g6.6g
Leivinjauhe 24g42kcal1.2g9g0g0.1g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g4.8g17kcal0.2g3.8g0.2g0g
Marenkipohja boström (Boström), annos 55g329g898kcal3.3g217.2g0g0g
Alpro soya airy&creamy (Alpro soya), annos 251g1197g3327kcal12g114.9g305.1g2.4g
Mangosose (Semper), annos 135g479g239kcal1g57.4g1.4g4.3g
Mansikka 718g334kcal3.6g60.3g1.4g13.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7560g15106kcal175g1921.6g708g54g
Valittu annoskoko3780g7553kcal87.5g960.8g354g27g
Annoskoko puolitettuna1890g3777kcal43.8g480.4g177g13.5g
Arvot/100g100g200kcal2.3g25.4g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=368851