Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 31g117kcal4.5g17.8g2.3g3.1g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g19g78kcal14.6g1.2g1.6g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g2.3g8.5kcal0.1g1.9g0.1g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g1.6g4.8kcal0.2g0.9g0.1g0.4g
Leivinjauhe 1.6g2.7kcal0.1g0.6g0g0g
Suola, annos 3g0.4g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 44g19kcal4.3g0.2g0g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g75g63kcal0.8g13.7g0.3g1.3g
Vesi16g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g16g9kcal1.6g0.7g0g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 187g72kcal0.3g15.3g0.2g2.8g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana785g747kcal53g104.6g9.2g15.2g
Valittu annoskoko393g373kcal26.5g52.3g4.6g7.6g
Annoskoko puolitettuna196g187kcal13.3g26.2g2.3g3.8g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g1.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723