Juustoinen päärynä-punajuurisalaatti

2 (n. 200 g) punajuurta
1/4 tl suolaa
125 g Aurajuusto
2 (n. 400 g) kypsää päärynää
1/2 ruukkua viinisuolaheinää
1 ps (150 g) Provencen salaattisekoitusta
1/4 dl Pekaanipähkinöitä

Kastike
2 rkl vaaleata balsamiviinietikkaa
4 rkl rypsiöljyä
2 tl Felix piparjuuriraastetta
ripaus suolaa ja mustapippuria

1. Keitä punajuuret kypsäksi ja anna jäähtyä.

Kuori punajuuret ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi lautaselle.

Ripottele päälle hiukan suolaa.

Nosta kylmään.

2. Vatkaa kastikkeen ainekset sekaisin ja nosta kylmään odottamaan.

3. Leikkaa sinihomejuustokiila noin puolen sentin viipaleiksi ja jaa kahtia.

Pese ja kuivaa päärynät.

Halkaise ja poista siemenet ja kanta.

Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja jaa pienemmiksi.

Huuhtele ja valuta suolaheinänlehdet.

Irroita lehdet varsista ja silppua punaiset varret.

4. Levitä salaattisekoitus, punajuurilohkot, juusto- ja päärynäpalat sekä suolaheinän lehdet ja varsisilppu pariin kerrokseen isolle laakealle vadille ja lusikoi salaattikastike kerrosten väliin ja päälle.

Rouhi pähkinät karkeaksi ja viimeiatele niillä salaatti.

Tarjoa salaatti noutopöydässä tai rakenna alkuruoaksi suoraan lautasille juhlapöytään.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 124 grammaa

Slaa

Slaa sanoi...

Taivaallista <3

lauantai 15.01.2011 klo 18:03

AineksetMääräEnergiaPHRK
Punajuuri 800g307kcal8g55.2g1.6g20g
Aurajuusto500g1700kcal100g0g145g0g
Päärynä, punnittu kuorineen 1600g610kcal4.3g112.6g1.4g54.9g
Provencen salaattisekoitus (Pirkka), annos 150g600g120kcal9g18g3g0g
Pekaanipähkinä (Pirkka)100g710kcal9.2g4.4g72g9.6g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g120g136kcal0.8g27.6g0.1g0g
Rypsiöljy 216g1910kcal0g0g216g0g
Piparjuuriraaste Felix40g112kcal1.4g6g8.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7952g11210kcal265.4g447.6g895.8g169g
Valittu annoskoko3976g5605kcal132.7g223.8g447.9g84.5g
Annoskoko puolitettuna1988g2803kcal66.4g111.9g224g42.3g
Arvot/100g100g141kcal3.3g5.6g11.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=210429