3 raaka-aineen juustokakku

Mitä tarvitaan

15 cm pyöreä kakkuvuoka
sähkövatkain
3 kananmunaa
120 g valkosuklaata
120 g tuorejuustoa

Vaiheet

1. Esilämmitä uuni 170-asteiseksi.

Erottele keltuaiset ja laita valkuaiset isoon kulhoon jääkaappiin odottamaan marengin tekoa.

2. Laita murusteltu suklaa isoon kulhoon.

Sulata se vesihauteessa n. 60-asteen lämpötilassa.

Lisää sitten tuorejuusto ja sekoita.

Ota kulho pois lämmöltä ja lisää keltuaiset.

Sekoita kunnolla.

3. Vatkaa valkuaiset isossa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes kulhon voi kääntää ympäri eikä vaahto putoa alas.

4. Lisää näin saadusta marengista 1/3 tuorejuustosekoitteeseen ja sekoita hyvin.

Sitten lisää loput marengista, puolet kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen
5. Kostuta leivinpaperi ruokaöljyllä ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Kaada taikina vuokaan ja kolauta vuokaa hieman pöytää vasten niin että ilmakuplat lähtevät.

6. Aseta kakkuvuoka syvään uunivuokaan ja kaada kuumaa vettä uunivuokaan.

Paista 170 asteessa 15 min, sitten 160 asteessa 15 min. Lopuksi käännä lämpö nollille ja anna kakun paistua ”jälkilämmöissä” vielä 15 min.

7. Anna kakun jäähtyä ritilällä

8. Voit tarjoilla kakun uunituoreena tai jääkaapissa jäähdytettyn

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 42 grammaa

Laiskuri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu18g23kcal2g0.1g1.6g0g
Viola 13% tuorejuusto, maustamaton12g19kcal1g0.5g1.6g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g12g67kcal1g6.6g4.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana84g218kcal8g14.4g14.6g0g
Valittu annoskoko42g109kcal4g7.2g7.3g0g
Annoskoko puolitettuna21g55kcal2g3.6g3.7g0g
Arvot/100g100g260kcal9.5g17.1g17.4g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=433952