Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 349g1307kcal50.6g199.1g25.5g34.9g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g210g870kcal163.4g13g18.4g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g26g95kcal0.9g20.8g0.9g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g18g54kcal1.9g10.5g1.2g4.9g
Leivinjauhe 18g31kcal0.9g6.6g0g0.1g
Suola, annos 3g4.5g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 489g207kcal48g2g0.5g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g838g704kcal9.2g153.4g3.4g15.1g
Vesi175g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g175g105kcal17.5g7.5g0.5g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 2095g808kcal3.4g171g1.9g31.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana8792g8362kcal591.6g1167.8g104.6g172.8g
Valittu annoskoko4396g4181kcal295.8g583.9g52.3g86.4g
Annoskoko puolitettuna2198g2091kcal147.9g292g26.2g43.2g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723