Tiikerikakku

Voitele kakkuvuoka voilla noin 10 g ja lisää siihen korppujauhoja noin 50 ml.

Laita kulhoon rypsiöljyä 250 ml ja sokeria 4 ½ dl sekoita monitoimikoneella.

Lisää joukkoon 6 kananmunaa.

Anna vatkaantua valkoiseksi taikinaksi.

Laita toiseen astiaan maitoa 200 ml.
Ota kolmas kulho ja laita siihen 8 dl vehnäjauhoja ja lisää joukkoon leivinjauhe 2 tl ja vaniljasokeri 4 tl. sekoita jauhot keskenään.

Lisää kulhoon jossa on valkoinen taikina vuoroin maito ja jauhoseos.

Sekoita taikinaa vielä hetken.

Kaada osa valkoista taikinaa kulhoon lisää siihen noin 5 tl kaakaojauhetta.

Sekoita nämä keskenään.

Kaada valkoinen taikina kakkuvuokaan, noin puolet taikinasta.

Kaada sen päälle suklaataikina ja sen päälle vielä valkoinen taikina.

Riko taikinan koostumus haarukalla pyörittelemällä haarukkaa taikinassa.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h. Koita välillä esim.

hammastikulla kakkua, ettei se pala.

Kun tikkuun ei enää tartu taikina ota kakku uunista pois.

Kaada kakku kumolleen ja ota kakkuvuoka pois.

Jos vuoka ei lähde irrottele varovaisesti reunoilta esim.

lastalla.

Anna jäähtyä ja nauti.

Reseptistä tulee n. 20 annosta ja yksi annos painaa n. 89 grammaa

Uusitalo
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 2.5g18kcal0g0g2g0g
Korppujauho (Myllyn Paras)13g46kcal1.7g9.1g0.3g0.5g
Rypsiöljy 56g497kcal0g0g56.2g0g
Sokeri 96g388kcal0g95.5g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu90g113kcal9.9g0.3g8.1g0g
Rasvaton maito, laktoositon maitojuoma, d-vitamiinia 1ug 50g13kcal1.7g1.6g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 130g446kcal13.2g91g1.6g4.5g
Leivinjauhe 2.5g4.4kcal0.1g0.9g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g4g16kcal0g4g0g0g
Kaakaojauhe sokeroitu 3.7g16kcal0.2g2.9g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana894g3118kcal53.6g410.6g137.2g10g
Valittu annoskoko447g1559kcal26.8g205.3g68.6g5g
Annoskoko puolitettuna224g780kcal13.4g102.7g34.3g2.5g
Arvot/100g100g349kcal6g45.9g15.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=187462