Sitruuna Marenkitorttu

Ohje on alkujaan Kaarina Roinisen käsialaa.

Itse valmistan usein tähän torttuun murotaikinapohjan, mutta jos haluat välttää ylimääräistä sokeria, tee pohja alla olevan ohjeen mukaan.

Piiras on juhlava, mutta helppo valmistaa ja hintakin on edullinen.

Raaka-aineet maksavat noin 2 1/2 euroa.

Sitruuna-marenkitorttu

Pohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g margariinia
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä

Sitruunakiisseli:

1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
3 keltuaista
1 sitruunan mehu ja 2 tl sitruunan kuorta raastettuna

Marenki:

4 valkuaista
1 dl sokeria

Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin.

Lisää keltuainen.

Lisää nopeasti kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, kypsennä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaan ja keitä, kunnes sakenee.

Sekoita koko ajan.

Kaada jäähtynyt kiisseli piirakkapohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten.

Pursota marenkivaahto kiisselin päälle, tai levitä lusikan avulla.

Paista 175 asteessa, kunnes marenki on saanut hieman väriä.

Tässä vaiheessa kannattaa vahtia uuniluukulla, sillä marenki saa väriä todella nopeasti.

Lähde: Siirry sivulle!

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 70 grammaa

Jasu74
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho puolikarkea 856g2939kcal87.3g599.5g10.3g30g
Sokeri 64g261kcal0g64.2g0g0g
Voi 535g3883kcal6.4g2.1g435.2g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g107g69kcal3.7g0.2g26.8g0g
Sokeri 696g2824kcal0g695.1g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 803g0kcal0g0g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 161g551kcal16.4g112.4g1.9g5.6g
Sitruunamehu, laimentamaton161g34kcal0.5g2.6g0g0.2g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 642g272kcal63g2.6g0.6g0g
Sokeri 455g1847kcal0g454.5g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana8960g25356kcal354.6g3866.4g949.6g71.6g
Valittu annoskoko4480g12678kcal177.3g1933.2g474.8g35.8g
Annoskoko puolitettuna2240g6339kcal88.7g966.6g237.4g17.9g
Arvot/100g100g283kcal4g43.2g10.6g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=238166