Newfangled noodle casserole

Suomennettu ja hieman muunneltu versio Täydellisten Naisten Keittokirjan ohjeesta :D Riittää 4-6 hengelle nälästä riippuen.

Melko tuju ruoka noin kaloreita ajatellen, mutta herkuttelupäivän ruokalistalle sopii ;)

Tee herkkusienikeitto 8dl:aan vettä ja 2dl:aan 4% kermaa.

Valmista kanaliemi n. puoleen litraan vettä, käytä maun mukaan 1-2 kanaliemikuutiota tai fondia.

Nesteen määrää kannattaa hieman katsella ja kokeilla, itse en ehkä ihan puolta litraa kanalientä lopulta kuitenkaan käytä.

Sekoita keitto ja liemi yhteen.

Laita nuudelit hetkeksi kuumaan veteen, että pehmenevät.

Sekoita sulanut pakastepinaatti (ei jauhettu) ja raa´at broilerin filesuikaleet uunivuoassa.

Lisää joukkoon nuudelit ja Kadett-juustoraaste ja sekoita hyvin.

Kaada herkkusienikeitto-kanaliemisekoitus joukkoon.

Peitä foliolla ja paista uunissa 200 asteessa n.30-45 minuuttia.

Sekoita korppujauho, parmesan-raaste ja sulatettu margariini käsin murumaiseksi mössöksi.

Ota vuoka uunista ja ripottele seos ruuan päälle.

Laita takaisin uuniin ilman foliota ja anna olla n.10-15minuuttia, kunnes pinta on mukavan värinen.

Raikas salaatti sopii tän kans loistavasti :)

Neljäsosa satsista = 514kcal
Viidesosa satsista = 411kcal
Kuudesosa satsista = 343kcal

Heinie78
AineksetMääräEnergiaPHRK
Nuudeli, Authentic 3 minute noodles 98% fat free (Authentic), annos 85g78g73kcal1.9g13.8g0.3g0.4g
Broilerin fileesuikaleet, hunajamarinoitu, Saarioinen153g199kcal26.1g3.1g12.6g0.2g
Pinaattipakaste 150g31g4.3kcal0.6g0.1g0.2g0.4g
Kanaliemikuutio, Knorr (10g)6.1g16kcal0.8g0.7g1.1g0g
Herkkusienikeitto, Pirkka (1l)92g30kcal0.8g5.5g0.6g0g
Juustoraaste, Arla Kadett+ 12%46g106kcal13.3g1.2g5.5g0g
Korppujauho (Pirkka)14g49kcal1.9g9.7g0.3g0.7g
Margariini 60 (Esim.Vihreä Keiju)6.1g34kcal0g0g3.7g0g
Parmesan formaggio da pasta12g56kcal4.9g0g4g0g
Kevyt ja paksu (Flora), annos 250g61g37kcal0.6g2.8g2.5g0.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1000g1208kcal101.8g73.8g61.6g4.2g
Valittu annoskoko500g604kcal50.9g36.9g30.8g2.1g
Annoskoko puolitettuna250g302kcal25.5g18.5g15.4g1.1g
Arvot/100g100g121kcal10.2g7.4g6.2g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=42667