Tonnikalariisivuoka

Keitä riisit ohjeen mukaan.

Tämä vuoka tehty ( 8dl vettä, 3 dl riisiä ).
Halutessasi voit esikeittää porkkanasiivuja ja parsakaalta yrttivedessä n. 5 min.
Sekoita öljyn sekaan haluamiasi mausteita; suolaa, mustapippuria/sitruunapippuria, basilikaa, persiljaa, valkosipulijauhetta sekä sitruuna- tai limemehua tilkka ( maun mukaan n. 1-3 rkl )Sekoita mausteöljy tonnikalan ja pilkotun sipulin sekaan uunivuokaan.

Sekoita kaikki ainekset keskenään vuokaan, lisää munamaito (n. 4dl maitoa, 2 munaa ) ja kaada lopuksi päälle.

Paista uunissa 200 asteessa kannen alla ensin n. 30 min, sitten vielä ilman kantta n. 30 min. Kunnes neste on imeytynyt ja pinta saanut vähän väriä ja rapeutta.

Huomaa, että laskuri laskee maidonkin grammoina annoskokoon.

Yksi valmis ruoka-annos ei suinkaan paina noin paljon, kuin laskuri ilmoittaa ohjeen alla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 376 grammaa

Maio
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväriisi Risella keitetty (Risella), annos 100g1996g2435kcal47.9g492.9g29.9g39.9g
Tonnikala vedessä Pirkka (1prk).665g732kcal166.3g0g6.7g0g
Parsakaali, keitetty, suolaa 222g77kcal10.2g4.3g0.7g5.5g
Porkkana, keskikokoinen 65g432g121kcal2.6g25.7g0.9g10.8g
Ekstra-neitsytoliiviöljy (Filos), annos 5g111g897kcal0g0g101.6g0g
Sipuli 244g74kcal3g11.7g0.5g4.1g
Kananmuna 50g(kpl)444g559kcal48.8g1.3g39.9g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen887g293kcal29.3g43.5g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g10373kcal616.2g1158.8g360.4g120.6g
Valittu annoskoko5000g5187kcal308.1g579.4g180.2g60.3g
Annoskoko puolitettuna2500g2593kcal154.1g289.7g90.1g30.2g
Arvot/100g100g104kcal6.2g11.6g3.6g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=397774