Limebroileria rucolapedillä

Pese sitruunat ja kaksi limesitruunaa.

Raasta kuori ja laita se muovipussiin.

Purista mehu samaan pussiin ja paloittele hedelmät neljään osaan, laita palat pussiin.

Lisää öljy ja murskatut valkosipulin kynnet sekä silputtu ruohosipuli.

Mausta suolalla ja pippurilla ja esim.

currylla/jeeralla maun mukaan.

Lisää kanan rintafileet marinadipussiin, purista ilma pois ja sulje pussi tiukasti, laita jääkaappiin maustumaan ainakin 4 tunnin ajaksi.

Maustuneet fileet pyyhitään kuivaksi ja pannaan kuumalle teflonpannulle saamaan ensin pintaan väri, sitten lämpöä lasketaan ja marinadista ongitaan hedelmät fileiden päälle kostuttamaan lihaa antamaan makua, kansi päälle ja haudutetaan kypsäksi, vaan ei liian kuivaksi.

Rucolaa asetellaan lautaselle keoksi, päälle sitten kypsää, mehevää sitruunakanaa annosviipaleiksi leikattuna.

Rouhi kanan päälle tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Lisää lautaselle myös puolitettuja kirsikkatomaatteja antamaan väriä ja makua.

Todella raikas ruoka, joka maistuu ihanan keväiseltä kuumana, haaleana ja kylmänä.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 268 grammaa

Nane
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sitruuna, keskiarvo, punnittu kuorineen 933g249kcal3.7g13.3g6.7g17g
Broileri, rintafilee, nahaton 2332g2498kcal538.7g0g35g0g
Oliiviöljy 70g619kcal0g0g70g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g33g34kcal2.6g5.3g0.2g0.7g
Rucola, lautaselinen n. 30g560g84kcal5.6g11.2g1.1g7.8g
Ruohosipuli 140g32kcal1.9g2.4g0.8g3.4g
Kirsikkatomaatti (La palma), annos 200g933g186kcal11.2g29.9g3.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g7404kcal1127.4g124.2g234.2g57.8g
Valittu annoskoko5000g3702kcal563.7g62.1g117.1g28.9g
Annoskoko puolitettuna2500g1851kcal281.9g31.1g58.6g14.5g
Arvot/100g100g74kcal11.3g1.2g2.3g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=63643