Juustokolmiot

1 pussi kuivahiivaa
2 rkl lämmintä vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta
2 dl kevytkermaa
2,5 dl juustoraastetta
100 g tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)

Pinnalle

juoksevaa kasvirasvavalmistetta
paprikajauhetta
grillimaustetta
cayannepippuria
kauniita siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Anna kevytkerman ja tuorejuuston lämmetä huoneenlämmössä ennen kuin aloitat.

Sekoita kuivat ainekset ja lisää nesteet.

Sekoita ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Ripottele pellillä olevalle leivinpaperille vehnäjauhoja ja levitä taikina pellille reunoja myöten jauhoisin sormin (jos taikina kiukkuilee eikä tottele, niin anna sen levätä pellillä hetken ja jatka sitten sen levittämistä).

Voitele taikina juoksevalla kasvirasvavalmisteella, ripottele pinnalle runsaasti paprikajauhetta, grillimaustetta ja tottumuksen mukaan cayannepippuria.

Lisää viimeisenä siemenet ja painele niitä hiukan taikinaan kiinni.

Paista 200 asteessa kunnes kypsä (vienon ruskea reunoilta ja hiukan rapea pohjasta).

(En muistanut katsoa kelloa.) Leikkaa kuuteentoista ruutuun ja halkaise ruudut kolmioiksi.

Reseptistä tulee n. 32 annosta ja yksi annos painaa n. 29 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai217g758kcal26g153.8g4.5g6.5g
Leivinjauhe 5.6g10kcal0.3g2.1g0g0g
Sokeri 2.2g9kcal0g2.2g0g0g
Kuivahiiva, annos 11g6.1g22kcal2.7g2.4g0.4g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml56g400kcal0g0g44.4g0g
Kevytkerma (Pirkka), annos 200g111g128kcal3.1g5g11.1g0.1g
Emmental juustoraaste (Euroshopper), annos 100g69g250kcal19.4g0.1g19.4g0g
Tuorejuusto, Ruohosipuli kevyt, Pirkka56g100kcal2.8g3.7g8.3g1.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1044g3352kcal108.6g338.6g176.2g16.6g
Valittu annoskoko522g1676kcal54.3g169.3g88.1g8.3g
Annoskoko puolitettuna261g838kcal27.2g84.7g44.1g4.2g
Arvot/100g100g321kcal10.4g32.4g16.9g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=121927