Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 44g163kcal6.3g24.9g3.2g4.4g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g26g109kcal20.4g1.6g2.3g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g3.3g12kcal0.1g2.6g0.1g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g2.2g6.8kcal0.2g1.3g0.2g0.6g
Leivinjauhe 2.2g3.8kcal0.1g0.8g0g0g
Suola, annos 3g0.6g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 61g26kcal6g0.2g0.1g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g105g88kcal1.2g19.2g0.4g1.9g
Vesi22g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g22g13kcal2.2g0.9g0.1g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 262g101kcal0.4g21.4g0.2g3.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1099g1045kcal73.8g145.8g13.2g21.6g
Valittu annoskoko550g523kcal36.9g72.9g6.6g10.8g
Annoskoko puolitettuna275g261kcal18.5g36.5g3.3g5.4g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723