Riina!! Lihaa ja vihanneksia uunissa

Pilko lanttu, porkkana ja perunat paloiksi, niin että lanttu pienimmäksi, sitten porkkana ja peruna isoimmaksi.

Leikkaa kukkakaali sopiviksi nupuiksi.

Punnitse ERIKSEEN kulhossa.

Lorauta sekaan hieman ruokaöljyä ja rouhi päälle suolaa, sekoita! Kaada vihannekset uunivuokaan.

Pilko liha sopiviksi suupaloiksi (PUNNITSE) ja asettele lihapalat vihannesten päälle.

Paista uunissa 225 noin 15 min.

Pilko sillä välin herkkusienet neljään osaan ja kesäkurpitsat noin sentin paksuisiksi puoliympyröiksi.

(PUNNITSE ERIKSEEN!) Sekoita muun ruuan sekaan, kun ne ovat ensin olleet sen 15 minuuttia ensin uunissa.

Paista uunissa kunnes kaikki kypsää (ehkä noin 45min)

Saman ruuan voi tehdä myös muusta lihasta, tai vaihdellen vihanneksia maun mukaan.

Mukaan sopii myös tomaatti, paprika, kukkakaali, parsakaali, bataatti, palsternakka, maissi, herneet....

oikeasti vain taivas rajana.

Tämän voi maustaa ihan maustekaapin kuivamausteilla tai aasialaisilla pussikastikkeilla.

(huomioi vain pussikastikkeiden kalorit!!)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Riinamoi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)77g21kcal1g3.7g0.2g1.3g
Porkkana, keskikokoinen 65g126g35kcal0.8g7.5g0.3g3.1g
Herkkusieni 58g9kcal1.2g0.2g0.2g0.9g
Paprika, punainen78g20kcal0.7g3.6g0.3g1.6g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g72g15kcal0.4g2.8g0.2g1g
Rypsiporsaan lihasuikale kermapippuri (Hk), annos 400g146g204kcal21.9g4.4g13.3g0.1g
Juokseva kasviöljyvalmiste (X-tra), annos 10g5.8g37kcal0g0g4.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1127g683kcal52g44.4g37.2g16g
Valittu annoskoko563g341kcal26g22.2g18.6g8g
Annoskoko puolitettuna282g171kcal13g11.1g9.3g4g
Arvot/100g100g61kcal4.6g3.9g3.3g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=434747