Marenkitäytekakku gluton,maidoton

Kakkupohjan olen leiponut tuplana ja leikannut siitä puolet tähän kakkuun eli 3 munaa, 1dl sokeria vatkataan hyvin. 1dl perunajauhoja+1/2dl tattarijauhoja+1,5tl leivinjauhetta+1/2tl kanelia sekoitetaan yhdessä hyvin ja siivilöidään varoen munavaahdon joukkoon.

Kaadetaan voideltuun ja glut.

korppujauhoilla vuorattuun vuokaan.

Paista 175°n20-25min kunnes kakku on kypsä.

Kokeilen itse puutikulla kypsyyden, jos ei tartu tikkuun niin on kypsä.

Jauhoina voit käyttää myös 1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
(pirkka, sunnuntai).

Kakkupohjahan on todella kevyt ja "pumpulimainen"joten käsittele sitä varoen kunnes on jäähtynyt.

Täytekakun kokoan:alle 1 levy (1/2 pohjasta), kostutan hieman riisimaidolla(soijamaito, mehu ym), 1/2 purkillista mangososetta, pilkottuja mansikoita, vatkattua soijavaahtoa n.2/3 koko määrästä, marenkilevy.

Kakun sivut päällystän lopulla vaahdolla.

Päälle koristeeksi mansikan puolikkaita ja reunoille mansikanpuolikkaita, orvokinkukkia tms mitä ikinä keksin ja haluan.

Kakku kannattaa tehdä valmiiksi, vähintään 3-4 t aiemmin, ainakin siihen asti että marenki on paikoillaan.

Näin marenki ehtii hieman pehmetä ja kakkua pystyy leikkaamaan.

Kakku on todella pumpulimaisen kevyt ja vähäkalorinen täytekakuksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 105 grammaa

Lyydia54
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna, vapaan kanan omega-munia (Pirkka), annos 50g798g1109kcal103.7g2.4g78.2g0g
Sokeri 454g1844kcal0g453.7g0g0g
Perunajauho 1dl=70g374g1254kcal0.4g307g0g0g
Tattarijauho hieno (Keskisenmylly), annos 75g203g585kcal13.6g122.7g3.5g11.8g
Leivinjauhe 43g75kcal2.2g16.1g0g0.2g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g8.5g31kcal0.3g6.8g0.3g0g
Marenkipohja boström (Boström), annos 55g585g1597kcal5.8g386.1g0g0g
Alpro soya airy&creamy (Alpro soya), annos 251g2127g5914kcal21.3g204.2g542.5g4.3g
Mangosose (Semper), annos 135g851g426kcal1.7g102.1g2.6g7.7g
Mansikka 1276g594kcal6.4g107.2g2.6g24.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13440g26855kcal310.8g3416.6g1259.4g96.6g
Valittu annoskoko6720g13428kcal155.4g1708.3g629.7g48.3g
Annoskoko puolitettuna3360g6714kcal77.7g854.2g314.9g24.2g
Arvot/100g100g200kcal2.3g25.4g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=368851