Jonin jauhelihakastike

Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika(pieniä saman kokoisia kuutioita).

Ruskista jauheliha(mausta mustapippurilla, valkopippurilla ja suolalla).

Maustepippurilla saa myös hyvää makua lihaan.

Nosta se kulhoon odottamaan.

Jauhelihan rasvoilla kuulotat sipulit(lisää hieman rasvaa, jos on oikein vähärasvaista lihaa).

Kuullotuksen loppuvaiheessa paprikasilppu mukaan, mutta jätä paprikat rapeiksi.

Kasvissektion voi nostaa myös omaan kulhoon(lorauta vähän fondia sekaan maustuun).

Kannattaa pesasta pannu tässä vaiheessa.

Sulata voi(niin kauan ettei "vaahtoa" ;) ja laske keskilämmölle.

Ruskista hitaasti jauhoja kunnes seos näyttää yhtä tummalta kuin kahvinporot.

Älä kuitenkaan polta jauhoja, sitten maistuu pahalle! Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Sekaan vaan 5 dl vettä ja fondia maun mukaan(sekoita varovasti, ettei paakkunnu).

Lihan voi lisätä kastikkeen sekaan tässä ja vaiheessa.

Jos kastike on liian laihaa makuusi niin suurusta sitä.

Keittelet sitten 15 min ja maustat maun mukaan.

Paprikajauhe, neilikka ja meirami sopivat hyvin.

Kastikkeen makua voi pehmentää joko tomaattipyreellä tai sokerilla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 199 grammaa

Jnbasisti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha2404g3991kcal456.8g0g240.4g0g
Sipuli (kuorittu)601g162kcal7.8g28.8g1.2g10.2g
Valkosipuli 72g78kcal5.7g11.8g0.4g1.5g
Paprika punainen 601g176kcal5.6g27g2.4g11.4g
Knorr Vasikanfondi, laimentamaton tiiviste180g117kcal9.9g16.2g1.8g2.7g
Vesi3005g0kcal0g0g0g0g
Voi, 1 tl, 5 g180g1316kcal1.8g1.8g144.2g0g
Vehnäjauho puolikarkea 120g412kcal12.2g84.1g1.4g4.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana14328g12506kcal999.6g339.4g783.6g60g
Valittu annoskoko7164g6253kcal499.8g169.7g391.8g30g
Annoskoko puolitettuna3582g3126kcal249.9g84.9g195.9g15g
Arvot/100g100g87kcal7g2.4g5.5g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=263521