Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 599g2240kcal86.8g341.2g43.7g59.9g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g359g1491kcal280.2g22.3g31.6g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g45g163kcal1.6g35.7g1.6g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g30g93kcal3.3g18g2.1g8.4g
Leivinjauhe 30g53kcal1.6g11.3g0g0.1g
Suola, annos 3g7.8g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 838g355kcal82.2g3.4g0.8g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g1437g1207kcal15.8g262.9g5.7g25.9g
Vesi299g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g299g180kcal29.9g12.9g0.9g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 3592g1386kcal5.7g293.1g3.2g53.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana15072g14335kcal1014.2g2001.6g179.2g296.4g
Valittu annoskoko7536g7167kcal507.1g1000.8g89.6g148.2g
Annoskoko puolitettuna3768g3584kcal253.6g500.4g44.8g74.1g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723