Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

Resepti otettu täältä:
Siirry sivulle!

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 157 grammaa

Piude76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutale 62g233kcal9g35.5g4.6g6.2g
Hera80, vanilja (Fast), annos 30g37g155kcal29.2g2.3g3.3g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g4.7g17kcal0.2g3.7g0.2g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g3.1g10kcal0.3g1.9g0.2g0.9g
Leivinjauhe 3.1g5.5kcal0.2g1.2g0g0g
Suola, annos 3g0.8g0kcal0g0g0g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 87g37kcal8.6g0.3g0.1g0g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g150g126kcal1.6g27.4g0.6g2.7g
Vesi31g0kcal0g0g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g31g19kcal3.1g1.3g0.1g0g
Omena, ulkomainen, keskiarvo, kuorineen 374g144kcal0.6g30.5g0.3g5.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1570g1493kcal105.6g208.2g18.8g30.8g
Valittu annoskoko785g747kcal52.8g104.1g9.4g15.4g
Annoskoko puolitettuna393g373kcal26.4g52.1g4.7g7.7g
Arvot/100g100g95kcal6.7g13.3g1.2g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=409723