Jonin jauhelihakastike

Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika(pieniä saman kokoisia kuutioita).

Ruskista jauheliha(mausta mustapippurilla, valkopippurilla ja suolalla).

Maustepippurilla saa myös hyvää makua lihaan.

Nosta se kulhoon odottamaan.

Jauhelihan rasvoilla kuulotat sipulit(lisää hieman rasvaa, jos on oikein vähärasvaista lihaa).

Kuullotuksen loppuvaiheessa paprikasilppu mukaan, mutta jätä paprikat rapeiksi.

Kasvissektion voi nostaa myös omaan kulhoon(lorauta vähän fondia sekaan maustuun).

Kannattaa pesasta pannu tässä vaiheessa.

Sulata voi(niin kauan ettei "vaahtoa" ;) ja laske keskilämmölle.

Ruskista hitaasti jauhoja kunnes seos näyttää yhtä tummalta kuin kahvinporot.

Älä kuitenkaan polta jauhoja, sitten maistuu pahalle! Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Sekaan vaan 5 dl vettä ja fondia maun mukaan(sekoita varovasti, ettei paakkunnu).

Lihan voi lisätä kastikkeen sekaan tässä ja vaiheessa.

Jos kastike on liian laihaa makuusi niin suurusta sitä.

Keittelet sitten 15 min ja maustat maun mukaan.

Paprikajauhe, neilikka ja meirami sopivat hyvin.

Kastikkeen makua voi pehmentää joko tomaattipyreellä tai sokerilla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 199 grammaa

Jnbasisti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha2671g4434kcal507.5g0g267.1g0g
Sipuli (kuorittu)668g180kcal8.7g32.1g1.3g11.4g
Valkosipuli 80g87kcal6.3g13.1g0.5g1.7g
Paprika punainen 668g196kcal6.3g30.1g2.7g12.7g
Knorr Vasikanfondi, laimentamaton tiiviste200g130kcal11g18g2g3g
Vesi3339g0kcal0g0g0g0g
Voi, 1 tl, 5 g200g1463kcal2g2g160.3g0g
Vehnäjauho puolikarkea 134g458kcal13.6g93.5g1.6g4.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana15920g13895kcal1110.8g377.6g871g67g
Valittu annoskoko7960g6948kcal555.4g188.8g435.5g33.5g
Annoskoko puolitettuna3980g3474kcal277.7g94.4g217.8g16.8g
Arvot/100g100g87kcal7g2.4g5.5g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=263521