Marenkitäytekakku gluton,maidoton

Kakkupohjan olen leiponut tuplana ja leikannut siitä puolet tähän kakkuun eli 3 munaa, 1dl sokeria vatkataan hyvin. 1dl perunajauhoja+1/2dl tattarijauhoja+1,5tl leivinjauhetta+1/2tl kanelia sekoitetaan yhdessä hyvin ja siivilöidään varoen munavaahdon joukkoon.

Kaadetaan voideltuun ja glut.

korppujauhoilla vuorattuun vuokaan.

Paista 175°n20-25min kunnes kakku on kypsä.

Kokeilen itse puutikulla kypsyyden, jos ei tartu tikkuun niin on kypsä.

Jauhoina voit käyttää myös 1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
(pirkka, sunnuntai).

Kakkupohjahan on todella kevyt ja "pumpulimainen"joten käsittele sitä varoen kunnes on jäähtynyt.

Täytekakun kokoan:alle 1 levy (1/2 pohjasta), kostutan hieman riisimaidolla(soijamaito, mehu ym), 1/2 purkillista mangososetta, pilkottuja mansikoita, vatkattua soijavaahtoa n.2/3 koko määrästä, marenkilevy.

Kakun sivut päällystän lopulla vaahdolla.

Päälle koristeeksi mansikan puolikkaita ja reunoille mansikanpuolikkaita, orvokinkukkia tms mitä ikinä keksin ja haluan.

Kakku kannattaa tehdä valmiiksi, vähintään 3-4 t aiemmin, ainakin siihen asti että marenki on paikoillaan.

Näin marenki ehtii hieman pehmetä ja kakkua pystyy leikkaamaan.

Kakku on todella pumpulimaisen kevyt ja vähäkalorinen täytekakuksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 105 grammaa

Lyydia54
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna, vapaan kanan omega-munia (Pirkka), annos 50g100g139kcal13g0.3g9.8g0g
Sokeri 57g230kcal0g56.7g0g0g
Perunajauho 1dl=70g47g157kcal0g38.4g0g0g
Tattarijauho hieno (Keskisenmylly), annos 75g25g73kcal1.7g15.3g0.4g1.5g
Leivinjauhe 5.3g9kcal0.3g2g0g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g1.1g3.9kcal0g0.8g0g0g
Marenkipohja boström (Boström), annos 55g73g200kcal0.7g48.3g0g0g
Alpro soya airy&creamy (Alpro soya), annos 251g266g739kcal2.7g25.5g67.8g0.5g
Mangosose (Semper), annos 135g106g53kcal0.2g12.8g0.3g1g
Mansikka 160g74kcal0.8g13.4g0.3g3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1680g3357kcal38.8g427g157.2g12g
Valittu annoskoko840g1678kcal19.4g213.5g78.6g6g
Annoskoko puolitettuna420g839kcal9.7g106.8g39.3g3g
Arvot/100g100g200kcal2.3g25.4g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=368851