Risotto merenelävistä

Valmistele ensin merenelävät: kuumenna tilkka oliiviöljyä pannulla keskilämmöllä.

Lisää merenelävät, ripaus suolaa ja pippuria sekä viini.

Paista 2-3 minuuttia kunnes eläväiset niukin naukin kypsyvät.

Vältä yletöntä, niin perisuomalaista "varmuuden vuoksi" -tyyppistä ylipaistamista.

Tämän sortin otukset muuttuvat silloin tosi helposti kumimaisen sitkaiksi.

Muutenkin aina, kun ruoassa on esim.

katkarapuja, saa keitto- tai paistoajan kanssa olla varppeillaan.

Merenelävät ovat mehukkaimmillaan juuri ja juuri kypsinä.

Laita sitten merenelävät hetkeksi syrjään ja käy risoton laadintaan.

Kuumenna voi ja öljy suurehkolla pannulla tms. riittävän korkeareunaisessa astiassa.

Lisää sipuli ja paista nelisen minuuttia sekoitellen välillä.

Lisää valkosipuli, paista minuutti.

Lisää riisi ja paista koko ajan sekoittaen 3-5 minuuttia, kunnes riisi muuttuu jännästi vähän läpikuultavaksi.

Sekoita mukaan tomaatit ja keittele jälleen 2-3 minuuttia, kunnes tomaattien neste on imeytynyt riisiin.

Lisää viini ja keitä jälleen, kunnes neste on imeytynyt.

Tässä vaiheessa kanaliemen olisi hyvä olla kattilassa hitaasti kiehuvana, jottei valmisteilla olevan risoton lämpö tipu kamalasti, kun sinne lisäillään lientä.

Lisää pannuun puolet tästä kuumasta kanaliemestä ja keittele (5-8 minuuttia), kunnes se on imeytynyt.

Lisää puolet jäljellä olevasta liemestä ja keitä, välillä sekoitellen, kunnes liemi on jälleen imeytynyt.

Tässä vaiheessa riisin pitäisi olla melkein kypsää.

Lisää loppu neste ja keitä, kunnes puolet siitä on imeytynyt.

Lisää merenelävät, mausta suolalla ja pippurilla ja keitä, kunnes melkein kaikki neste on imeytynyt - ja mahdollisesti jo hieman jäähtyneet merenelävät lämmenneet sopivasti.

Risotto saa jäädä hieman löysäksi.

Näin se on mehukkaampaa.

Sekoita lopuksi joukkoon raastettu parmesaani ja tarjoile heti.

(http://pastanjauhantaa.blogspot.fi
/2007/01/risotto-merenelvist.html)

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 615 grammaa

Lillics
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 98g711kcal1.2g0.4g79.7g0g
Oliiviöljy 70g619kcal0g0g70g0g
Sipuli 193g58kcal2.4g9.2g0.4g3.3g
Valkosipuli 49g53kcal3.9g8g0.3g1g
Risottoriisi(vaalea) (Uncle bens), annos 100g875g2994kcal60.4g682.8g3.5g11.4g
Tomaatti 700g160kcal3.9g24.2g2.1g9.8g
Valkoviini kuiva 840g576kcal2.6g5g0g0g
Kanaliemi laimennettu 3361g333kcal9.1g14.5g26.6g1g
Parmesan, parmigiano reggiano (Parmareggio), annos 50g350g1378kcal112g0g101.5g0g
Persilja 28g7.7kcal0.4g0.3g0.1g2.2g
Suola, annos 3g21g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 14g39kcal1.5g5.4g0.5g3.7g
Frutti di mare -äyriässekoitus, pakaste (Sea gold, penny markt), annos 100g1751g910kcal157.6g54.3g7g0g
Valkoviini kuiva 210g144kcal0.7g1.3g0g0g
Oliiviöljy 49g434kcal0g0g49g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17220g16833kcal711.4g1610.8g681.4g64.8g
Valittu annoskoko8610g8417kcal355.7g805.4g340.7g32.4g
Annoskoko puolitettuna4305g4208kcal177.9g402.7g170.4g16.2g
Arvot/100g100g98kcal4.1g9.4g4g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=312271