Tiikerikakku

Voitele kakkuvuoka voilla noin 10 g ja lisää siihen korppujauhoja noin 50 ml.

Laita kulhoon rypsiöljyä 250 ml ja sokeria 4 ½ dl sekoita monitoimikoneella.

Lisää joukkoon 6 kananmunaa.

Anna vatkaantua valkoiseksi taikinaksi.

Laita toiseen astiaan maitoa 200 ml.
Ota kolmas kulho ja laita siihen 8 dl vehnäjauhoja ja lisää joukkoon leivinjauhe 2 tl ja vaniljasokeri 4 tl. sekoita jauhot keskenään.

Lisää kulhoon jossa on valkoinen taikina vuoroin maito ja jauhoseos.

Sekoita taikinaa vielä hetken.

Kaada osa valkoista taikinaa kulhoon lisää siihen noin 5 tl kaakaojauhetta.

Sekoita nämä keskenään.

Kaada valkoinen taikina kakkuvuokaan, noin puolet taikinasta.

Kaada sen päälle suklaataikina ja sen päälle vielä valkoinen taikina.

Riko taikinan koostumus haarukalla pyörittelemällä haarukkaa taikinassa.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskiosassa noin 1 h. Koita välillä esim.

hammastikulla kakkua, ettei se pala.

Kun tikkuun ei enää tartu taikina ota kakku uunista pois.

Kaada kakku kumolleen ja ota kakkuvuoka pois.

Jos vuoka ei lähde irrottele varovaisesti reunoilta esim.

lastalla.

Anna jäähtyä ja nauti.

Reseptistä tulee n. 20 annosta ja yksi annos painaa n. 89 grammaa

Uusitalo
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 5g36kcal0.1g0g4g0g
Korppujauho (Myllyn Paras)25g92kcal3.5g18g0.6g1g
Rypsiöljy 112g990kcal0g0g112g0g
Sokeri 190g773kcal0g190.2g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu179g226kcal19.7g0.5g16.1g0g
Rasvaton maito, laktoositon maitojuoma, d-vitamiinia 1ug 100g27kcal3.3g3.1g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 259g888kcal26.4g181.1g3.1g9.1g
Leivinjauhe 5g8.7kcal0.3g1.9g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g8g32kcal0g7.9g0g0g
Kaakaojauhe sokeroitu 7.5g32kcal0.4g5.8g0.7g0.1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1780g6206kcal107.4g817g273g20.4g
Valittu annoskoko890g3103kcal53.7g408.5g136.5g10.2g
Annoskoko puolitettuna445g1552kcal26.9g204.3g68.3g5.1g
Arvot/100g100g349kcal6g45.9g15.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=187462