Tonnikalariisivuoka

Keitä riisit ohjeen mukaan.

Tämä vuoka tehty ( 8dl vettä, 3 dl riisiä ).
Halutessasi voit esikeittää porkkanasiivuja ja parsakaalta yrttivedessä n. 5 min.
Sekoita öljyn sekaan haluamiasi mausteita; suolaa, mustapippuria/sitruunapippuria, basilikaa, persiljaa, valkosipulijauhetta sekä sitruuna- tai limemehua tilkka ( maun mukaan n. 1-3 rkl )Sekoita mausteöljy tonnikalan ja pilkotun sipulin sekaan uunivuokaan.

Sekoita kaikki ainekset keskenään vuokaan, lisää munamaito (n. 4dl maitoa, 2 munaa ) ja kaada lopuksi päälle.

Paista uunissa 200 asteessa kannen alla ensin n. 30 min, sitten vielä ilman kantta n. 30 min. Kunnes neste on imeytynyt ja pinta saanut vähän väriä ja rapeutta.

Huomaa, että laskuri laskee maidonkin grammoina annoskokoon.

Yksi valmis ruoka-annos ei suinkaan paina noin paljon, kuin laskuri ilmoittaa ohjeen alla.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 376 grammaa

Maio
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväriisi Risella keitetty (Risella), annos 100g3602g4394kcal86.4g889.6g54g72g
Tonnikala vedessä Pirkka (1prk).1201g1321kcal300.1g0g12g0g
Parsakaali, keitetty, suolaa 400g139kcal18.3g7.7g1.2g9.9g
Porkkana, keskikokoinen 65g780g219kcal4.7g46.4g1.6g19.5g
Ekstra-neitsytoliiviöljy (Filos), annos 5g200g1619kcal0g0g183.3g0g
Sipuli 440g133kcal5.5g21.1g0.9g7.5g
Kananmuna 50g(kpl)800g1008kcal88g2.4g72g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen1601g528kcal52.8g78.4g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18048g18721kcal1111.6g2091.2g650g217.8g
Valittu annoskoko9024g9361kcal555.8g1045.6g325g108.9g
Annoskoko puolitettuna4512g4680kcal277.9g522.8g162.5g54.5g
Arvot/100g100g104kcal6.2g11.6g3.6g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=397774