Juustokolmiot

1 pussi kuivahiivaa
2 rkl lämmintä vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta
2 dl kevytkermaa
2,5 dl juustoraastetta
100 g tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)

Pinnalle

juoksevaa kasvirasvavalmistetta
paprikajauhetta
grillimaustetta
cayannepippuria
kauniita siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

Anna kevytkerman ja tuorejuuston lämmetä huoneenlämmössä ennen kuin aloitat.

Sekoita kuivat ainekset ja lisää nesteet.

Sekoita ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Ripottele pellillä olevalle leivinpaperille vehnäjauhoja ja levitä taikina pellille reunoja myöten jauhoisin sormin (jos taikina kiukkuilee eikä tottele, niin anna sen levätä pellillä hetken ja jatka sitten sen levittämistä).

Voitele taikina juoksevalla kasvirasvavalmisteella, ripottele pinnalle runsaasti paprikajauhetta, grillimaustetta ja tottumuksen mukaan cayannepippuria.

Lisää viimeisenä siemenet ja painele niitä hiukan taikinaan kiinni.

Paista 200 asteessa kunnes kypsä (vienon ruskea reunoilta ja hiukan rapea pohjasta).

(En muistanut katsoa kelloa.) Leikkaa kuuteentoista ruutuun ja halkaise ruudut kolmioiksi.

Reseptistä tulee n. 32 annosta ja yksi annos painaa n. 29 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai3850g13476kcal462g2733.7g80.9g115.5g
Leivinjauhe 99g173kcal5.1g37.3g0g0.5g
Sokeri 40g160kcal0g39.4g0g0g
Kuivahiiva, annos 11g109g391kcal48.9g43.4g6.5g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml987g7108kcal0g0g789.8g0g
Kevytkerma (Pirkka), annos 200g1975g2271kcal55.3g88.9g197.4g2g
Emmental juustoraaste (Euroshopper), annos 100g1234g4443kcal345.5g1.2g345.5g0g
Tuorejuusto, Ruohosipuli kevyt, Pirkka987g1777kcal49.4g66.1g148.1g29.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18560g59597kcal1932.4g6020g3136.4g295.2g
Valittu annoskoko9280g29799kcal966.2g3010g1568.2g147.6g
Annoskoko puolitettuna4640g14899kcal483.1g1505g784.1g73.8g
Arvot/100g100g321kcal10.4g32.4g16.9g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=121927