Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g1336g802kcal133.6g53.4g4g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g668g1937kcal66.8g380.8g15.4g133.6g
Kananmuna kuoreton 1002g1430kcal125.3g3g102.7g0g
Suola, annos 3g33g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g33g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi2004g2225kcal461g0g40.1g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)100g190kcal0.5g45.1g0.6g4g
Hunaja 134g441kcal0.7g108g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g100g902kcal0g0g100.2g0g
Kesäkurpitsa568g97kcal2.3g14.2g3.4g4g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g334g68kcal2g12.7g1g4.7g
Punasipuli, kuorittu, 100g200g54kcal2.6g9.6g0.4g3.4g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 3006g1274kcal294.9g12g3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana19040g18838kcal2179.4g1277.6g541.6g299.4g
Valittu annoskoko9520g9419kcal1089.7g638.8g270.8g149.7g
Annoskoko puolitettuna4760g4710kcal544.9g319.4g135.4g74.9g
Arvot/100g100g99kcal11.4g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=433781