Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Jäädytetty suklaakakku

1. Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi.

2. Pane keksit muovipussiin ja murenna kaulimella painellen.

Lisää sulatettu voi ja sekoita.

Levitä seos irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

3. Sulata suklaa vesihauteessa tai pidä sitä mikroaaltouunissa täydellä teholla minuutin verran.

4. Sekoita kulhossa juusto, puolet sokerista, vanilliinisokeri ja suklaa.

Erota munista keltuaiset ja valkuaiset niin, ettei valkuaisten joukkoon tule yhtään keltuaista.

Lisää keltuaiset juustoseokseen.

5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa puhtaalla vatkaimella.

Vatkaa toisessa kulhossa kerma ja loput sokerista vaahdoksi.

6. Sekoita juustoseokseen ensin kermavaahti ja lopuksi valkuaisvaahto kevyesti sekoittaen.

Valkuainen saa jäädä pieninä hattaroina joukkoon.

7. Kaada seos vuokaan ja jätä muovikelmulla peitettynä pakastimeen vuorokaudeksi.

Ota kakku pakastimesta puoli tuntia ennen tarjoamista ja koristele se esim.

suklaalla ja kermavaahdolla.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 81 grammaa

Takibi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestivekeksi (Lu), annos 400g150g675kcal11.6g102g24g5.4g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)75g285kcal0.4g4.9g30g0g
Taloussuklaa, Fazer150g773kcal5.9g84g45g8g
Tuorejuusto, rasvaa 15 %, creme bonjour light 175g303kcal13.3g4g26.3g0g
Sokeri 85g345kcal0g84.9g0g0g
Kananmuna kuorineen punnittu136g171kcal15g0.4g12.2g0g
Kuohukerma,valio,2dl200g680kcal4g6g70g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1942g6464kcal100.4g572.4g415g26.8g
Valittu annoskoko971g3232kcal50.2g286.2g207.5g13.4g
Annoskoko puolitettuna486g1616kcal25.1g143.1g103.8g6.7g
Arvot/100g100g333kcal5.2g29.5g21.4g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=119917