Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Jauhelihakastike Special Laurendo Al Meira

Kuori n.4-5 keskikokoista sipulia (kuorittuna n.210g, kun ylimääräiset sisukset, kuoret ja kalvot on poistettu), Kuori yksi valkosipulinkynsi (kuorittuna n. 7g), pilko sipulit ja valkosipulit pieniksi ja laita kulhoon odottamaan.

Laita isolle teflonpannulle sitruunaoliiviöljyä n.20-25g (hyvän makuinen sitruunaoö esim.

Aromolio, Olio e Limone, 250ml pullo).

Laita lisäksi rapsiöljyä n.15 g pannulle.

Väännä levy kuutoselle ja anna pannun tulla kuumaksi.

Laita pilkotut sipulit ja valkosipulit kuumalle pannulle, pyörittele hyvin öljyssä ja kuullota, älä polta karrelle! Kun sipulit ovat kuulottuneet, laita kaikki jauheliha pannulle ja ruskista huolellisesti.

Sekoita pannussa olevat sipulit jauhelihan joukkoon hyvin.

Kun jauhaliha on ruskistettu kunnolla, mausta mustapippurilla, suolalla ja aromimausteella maun mukaan.

Hyppysellinen kaikkea.

Kaada tämän jälkeen purkki basilikalla maustettua tomaattimurskaa joukkoon ja sekoita ainekset.

Väännä levy tässä kohtaa neloselle.

Sekoita n.25g maizenaa n.250g jääkylmää vettä ja sekoittamisen jälkeen kaada suuruste jauhelihan joukkoon pannuun.

Lisää tämän jälkeen n.40 g tomaattiketsuppia makua antamaan.

Lisää myös n.250g vettä ja anna hetken kuplia.

Tämän jälkeen väännä levy kakkoselle ja lisää 250g, eli yksi purkki vähärasvaista ruokakermaa.

Anna kastikkeen muhia n.15 min vielä ykkösellä ja tarjoile! Hyvää ruokahalua! :) Ps. lisukkeeksi sopivat spaghetti, perunamuusi, lohkoperunat jne..

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 128 grammaa

Goljatti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)177g48kcal2.3g8.5g0.4g3g
Valkosipuli 7g7.6kcal0.6g1.1g0g0.1g
Ruokaöljy keskiarvo 25g221kcal0g0g25g0g
Paistijauheliha, snellman908g1544kcal109g0g90.8g0g
Sainsburys chopped tomatoes with basil and oregani (Sainsburys), annos 390g425g106kcal5.5g18.7g0.9g5.1g
Maizena vaalea suuruste (Unilever), annos 5g22g81kcal0.2g18.5g0.7g0g
Mustapippuri 8g22kcal0.9g3.1g0.3g2.1g
Suola, annos 3g10g0kcal0g0g0g0g
Ketsuppi, Heinz, reduced sugar & salt (Heinz)27g20kcal0.3g4.3g0g0.2g
Vesi, vesijohtovesi 450g0kcal0g0g0g0g
Kevyt ruokakerma 7% (Flora)250g213kcal2.5g8.8g17.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4618g4526kcal242.6g126g271.2g21g
Valittu annoskoko2309g2263kcal121.3g63g135.6g10.5g
Annoskoko puolitettuna1155g1131kcal60.7g31.5g67.8g5.3g
Arvot/100g100g98kcal5.3g2.7g5.9g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=157648