Kesäkurpitsalaatikko

Leikkaa kesäkurpitsa tulitikkumaisiksi suikaleiksi, kuutioi paprika ja leikkaa purjo renkaiksi.

Öljyä uunivuoka ja peitä sen pohja kesäkurpitsasuikaleilla.

Käytä noin puolet suikaleista.

Mausta pippurilla, paprikajauheella, yrttimausteilla ja soijakastikkeella.

Ripottele puolet purjorenkaista ja paprikapaloista kurpitsakerroksen päälle.

Seuraavaksi tulee kerros keittämätöntä makaronia (mikä tahansa pasta käy, mutta parhaiten tähän mielestäni sopivat pienet kierrepastat, nauhamakaroni tai spagetti lyhyeksi pätkittynä).

Mausta jälleen kuten edellä ja käytä loput purjorenkaat ja paprika.

Jos kaapistasi löytyy kuivattuja suppilovahveroita, on niiden vuoro nyt. Levitä kerros liotettuja suppilovahveroita makaronikerroksen pinnalle.

Suppilovahverot tekevät tästä ruoasta todellisen herkun.

Levitä loput kurpitsasuikaleet vuokaan ja mausta jälleen.

Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja peitä vuoan pinta niillä.

Ripottele tomaateille kuivattua tai tuoretta basilikaa.

Tee juustokastike: sekoita jauhot ja kerma keskenään vispilällä tasaiseksi, lisää vesi ja sulatejuusto.

Laita kattila liedelle ja kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksunee.

Lisää emmentaljuusto raasteena tai viipaleina ja anna sen sulaa kastikkeeseen.

Mausta pippurilla ja halutessasi muskottipähkinällä.

Peitä ruoka kastikkeella.

Paista vajaassa 225 asteessa noin 40 - 45 min. tai kunnes makaronit ovat kypsiä.

Ruoan idea on se, että makaronit imevät kypsyessään kurpitsoista ja tomaateista erittyvän nesteen.

Voit tehdä laatikon ilman makaronejakin, mutta siitä tulee silloin aika vetistä.

Makaronit voi myös korvata muutamalla desillä keittämätöntä riisiä.

(http://www.elisanet.fi/puutteenper
a/uuniruoka.html)

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 445 grammaa

Doomchild
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kesäkurpitsa zucchini 1251g226kcal7g31.3g5g8.8g
Purjosipuli 500g115kcal9.1g12g1g10.5g
Paprika punainen 425g125kcal4g19.1g1.7g8.1g
Makaroni, pasta 625g2047kcal63.7g415.2g6.9g20.9g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g750g152kcal4.5g28.5g2.3g10.5g
Kevyt ruokakerma 7% (Flora)500g425kcal5g17.5g35g0g
Vehnäjauho puolikarkea 25g86kcal2.5g17.5g0.3g0.9g
Koskenlaskija paprikasulatejuusto313g876kcal59.4g0g68.8g0g
Juusto. punainen Emmental raaste60g234kcal17.4g0g18g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana8900g8569kcal345.2g1082.2g278g119.4g
Valittu annoskoko4450g4285kcal172.6g541.1g139g59.7g
Annoskoko puolitettuna2225g2142kcal86.3g270.6g69.5g29.9g
Arvot/100g100g96kcal3.9g12.2g3.1g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=183790