Kermainen karjalanpaisti katkaravuilla

Karjalanpaistilihoja saa valmiiksi paloiteltuna melkein mistä ruokakaupasta vain, mutta toki voi myös ostaa erikseen vaikkapa naudanpaistia ja possun lapaa ja pilkkoa ne itse.

Ensimmäisenä uuni päälle 250 asteeseen ja laita saman tien uunivuoka jossa noin 4 dl vettä uuniin lämpenemään.

Pilko sipuli(t) melko suurikokoiseksi silpuksi/paloiksi ja pistä lihojen kanssa kuumalle paistinpannulle voin kera.

Paista vain hetken aikaa niin että lihapalojen pinta ruskistuu.

Kaada lihat ja sipulit kuumaan vuokaan (uunin pitäisi olla tässä vaiheessa lämmennyt).

Lihapalojen pitäisi melkein peittyä veteen, lisää vettä tarvittaessa.

Suolaa ja pippuria sekaan maun mukaan, esim.

teelusikallinen pippuria ja kaksi suolaa.

Vuoka takaisin uuniin ja kansi päälle (tai foliota/lautanen, jos kantta ei ole).

Paistoaika ja lämpötila riippuu siitä kuinka kauan sinulla on aikaa odottaa ruoan valmistumista.

Nopeasti saat valmiiksi kun annat uunin olla 250 asteessa vielä 15-30 minuuttia ja sen jälkeen käännät sen 150 asteeseen ja annat olla siinä vielä 2,5 tuntia.

Jos aikaa on reilusti, laita uuni 125 asteeseen heti ja anna olla noin 8-10 tuntia, tuloksena erittäin murea ja maukas liha.

Muista tarkistaa välillä että vettä on tarpeeksi ettei lihat kärähdä ja kuivu.

Noin tuntia ennenkuin otat lihat pois uunista, heitä sekaan kerma ja kasvikset.

Jos nestettä tuntuu olevan liiankin kanssa, niin ota kansi pois loppuajaksi.

Ota vuoka pois uunista ja pistä joukkoon vielä nokare voita.

Ruoka on valmis ja sitä voi syödä sellaisenaan tai salaatin kera.

Hyvää ruokahalua!

Alkuperäinen versio @ karppaus.

Info

Reseptistä tulee n. 5 annosta ja yksi annos painaa n. 321 grammaa

Tekno
AineksetMääräEnergiaPHRK
Lihapata, karjalanpaisti, nauta, keskirasvainen sika 420g500kcal60.6g0g28.7g0g
Katkarapu 330g226kcal47.7g0g3.6g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 60g198kcal1.2g1.8g21g0g
Sipuli 120g36kcal1.5g5.8g0.2g2g
Suola, annos 3g1.8g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 1.2g3.4kcal0.1g0.5g0g0.3g
Voi 30g218kcal0.4g0.1g24.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1926g2362kcal223g16.4g155.8g4.6g
Valittu annoskoko963g1181kcal111.5g8.2g77.9g2.3g
Annoskoko puolitettuna482g591kcal55.8g4.1g39g1.2g
Arvot/100g100g123kcal11.6g0.9g8.1g0.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=196957