Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Uunijäätelö ala Hans Välimäki

Pohja:
2 kananmunaa
100 g sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sulatettua voita
1 tl leivinjauhetta

Marenki:
3-4 valkuaista
2,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua

Täyte:
1 pkt vaniljajäätelöä (tai oma suosikkimaku!)
1 dl marja- tai hedelmäsosetta
tuoreita marjoja tai hedelmiä koristeluun

Pohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Lisää jauhot sekä niiden sekaan sekoitettu leivinjauhe.

Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää lopuksi sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperille uunipannulle ja paista 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Marenki:
Mittaa kaikki aineet kulhoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi.

Leikkaa pohjasta vaniljajäätelöpakettia hieman isompi pala.

Sivele pinnalle marja- tai hedelmäsose ja nosta päälle jäätelö.

Peitä koko komeus marengilla.

Älä jätä mihinkään aukkoja sillä muuten jäätelö sulaa.

Kuumenna uuni 225-250 asteiseksi ja laita uunijäätelö uuniin 1-2 minuutiksi eli niin, että pinta saa kauniin värin.

Lähde: Siirry sivulle!

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 212 grammaa

Jasu74
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sokeri 100g406kcal0g99.9g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 65g223kcal6.6g45.5g0.8g2.3g
Voi 24g174kcal0.3g0.1g19.5g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 140g59kcal13.7g0.6g0.1g0g
Tomusokeri 1dl=60g150g600kcal0g150g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g4g16kcal0g4g0g0g
JÄÄTELÖ, VALIO KERMA vanilja1000g1800kcal43g190g100g0g
Marjasose omena-vadelma-mustikka (Delhaize), annos 100g100g78kcal0.6g17.7g0.5g1.6g
Kananmuna, omega, 1 kpl110g143kcal14.4g0.3g9.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3386g6999kcal157.2g1016.2g260g7.8g
Valittu annoskoko1693g3499kcal78.6g508.1g130g3.9g
Annoskoko puolitettuna847g1750kcal39.3g254.1g65g2g
Arvot/100g100g207kcal4.6g30g7.7g0.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=237969