Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Quiche Norvegien

Lämmitä käden lämpöiseksi noin 1 dl maitoa sekä öljy.

Sekoita sitten maito ja öljy dispersiokasi ja kaada tämän jälkeen dispersio jauhojen sekaan nyppimällä aina vähän kerrallaan.

Pyörittele massa tasaiseksi koostumukseksi ja pane jääkaappiin jäähtymään noin 1/2 tunniksi.

Valmista tällä välin tasainen seos kermasta, lopusta maidosta, kananmunista sekä raastetusta juustosta (ja hiukan suolaa sekä pippuria).

Jätä kaksi keltuaista taikinan voitelemiseen sekä aurajuusto ja lohi sormenpään kokoisina paloina odottamaan.

Ota taikina jääkaapista ja levitä ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päällä.

Siirtäminen sopivan kokoiseen vuokaan helpottuu esimerkiksi taittamalla taikina pari kertaa puoliksi.

Esipaista taikina alumiinifoliolla peitettynä uunissa (175 celliusta) noin 10 min. Voitele taikina säästämilläsi keltuaisilla ja jatka paistamista 5 min. Ota paistos uunista ja levitä ensin puolet aurajuustosta ja lohesta paistoksen pohjalle ja tämän jälkeen munamaitokermajuusto seos niiden päälle unohtamatta aurajuustosta ja lohesta muodostuvaa päälikerrosta.

Paista 30 min (tai kun pinta on sopivasti ruskistunut) 175 cellsiusasteessa.

Nutiskele esim punaviinin kera.

Reseptistä tulee n. 5 annosta ja yksi annos painaa n. 241 grammaa

Carllange4
AineksetMääräEnergiaPHRK
Gruyere juusto, annos 50g150g620kcal44.7g0.6g48.4g0g
Kuohukerma,valio,2dl150g510kcal3g4.5g52.5g0g
Kevytmaito (Valio)205g94kcal6.6g9.8g3.1g0g
Kananmuna kuoreton 220g314kcal27.5g0.7g22.5g0g
Lohi, uunissa paistettu200g468kcal39.2g0g31g0g
Rypsiöljy 30g265kcal0g0g30g0g
Vehnäjauho puolikarkea 200g686kcal20.4g140g2.4g7g
Aurajuusto (Valio), annos 17g50g170kcal10g0g14.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2410g6254kcal302.8g311.2g408.8g14g
Valittu annoskoko1205g3127kcal151.4g155.6g204.4g7g
Annoskoko puolitettuna603g1564kcal75.7g77.8g102.2g3.5g
Arvot/100g100g260kcal12.6g12.9g17g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=266012