Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 200g45kcal1g6.2g0.4g5g
Lammaspaisti 200g537kcal54.5g0g35.7g0g
Sipuli (kuorittu)60g16kcal0.8g2.9g0.1g1g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g200g50kcal2.6g8.4g0.4g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 100g227kcal14g1.7g18g0g
Oliiviöljy 20g177kcal0g0g20g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g100g70kcal3.6g3.7g3.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1760g2245kcal153g45.8g156.2g12g
Valittu annoskoko880g1122kcal76.5g22.9g78.1g6g
Annoskoko puolitettuna440g561kcal38.3g11.5g39.1g3g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269