Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)250g925kcal35g137.5g20g27.5g
Omena, keskikokoinen 200g300g102kcal0.6g21.3g0.9g5.4g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g200g168kcal2.2g36.6g0.8g3.6g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki125g85kcal15.3g4.9g0.3g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g74g266kcal63.6g0.3g2.2g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 140g59kcal13.7g0.6g0.1g0g
Canderel makeutusjauhe50g192kcal1.5g46.6g0g0g
Leivinjauhe 5g8.8kcal0.3g1.9g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g5g16kcal0.6g3g0.4g1.4g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g7.5g27kcal0.3g6g0.3g0g
Suola, annos 3g5g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2323g3699kcal266.2g517.4g50g75.8g
Valittu annoskoko1162g1849kcal133.1g258.7g25g37.9g
Annoskoko puolitettuna581g925kcal66.6g129.4g12.5g19g
Arvot/100g100g159kcal11.5g22.3g2.2g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003