Bolognese (jamieoliver)

2 viipaletta pekonia ohuina siivuina
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 porkkanaa silputtuna
2 lehtisellerin vartta silputtuna
oliiviöljyä
2 runsasta tl oreganoa
500 g jauhelihaa, mieluiten sika-nautaa
2 tlk tomaattimurskaa (a 400 g)
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
pieni ruukku tuoretta basilikaa

1) Pane iso paistokasari keskilämmölle tai kuumalle lämmölle.

Laita kasariin kaksi lorausta oliiviöljyä, pekoni ja oregano ja paista kunnes pekoni on kullanruskeaa.

Lisää kasariin silputut kasvikset ja paista puolen minuutin välein sekoitellen yhteensä noin 7 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät ja saavat hiukan väriä.

2) Sekoita joukkoon jauheliha ja tomaattimurska.

Lisää myös toisen tomaattipurkillisen verran vettä.

Mausta runsaalla hyppysellisellä suolaa ja mustapippuria.

3) Nypi basilikasta lehdet ja pane ne hetkeksi jääkaappiin.

Pilko varret ja lisää ne kastikkeeseen.

Kuumenna kastike kiehuvaksi.

4) Alenna lämpöä ja hauduta puolittain kannen alla 1 tunti välillä hämmennellen.

5) Ota kansi pois ja hauuta ilman kantta ajoittain sekoitellen vielä 30 min. Jos kastike näyttää kuivalta lisää tilkka vettä.

6) Revi joukkoon loput basilikanlehdet.

Lähde
Jamien ruokavallankumous
readme.

fi

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 275 grammaa

Katrisav
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parmankinkku, leikkel (Pirkka), annos 16g23g61kcal6.3g0g4g0g
Sipuli (kuorittu)50g14kcal0.7g2.4g0.1g0.9g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g2.9g3kcal0.2g0.5g0g0.1g
Porkkana, keskikokoinen 65g54g15kcal0.3g3.2g0.1g1.4g
Lehtiselleri 21g2.6kcal0.2g0.2g0g0.2g
Oliiviöljy 18g155kcal0g0g17.5g0g
Oregano, kuivattu 2.1g6.4kcal0.2g0.5g0.2g0.9g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha167g277kcal31.7g0g16.7g0g
Tomaattimurska (Euro shopper)209g63kcal2.1g8.3g0.8g0.4g
Tomaattipyree,euroshopper29g23kcal1g5.5g0.3g0g
Vesi, vesijohtovesi 104g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 1.3g3.5kcal0.1g0.5g0g0.3g
Basilika, tuore6.3g2.5kcal0.2g0.3g0.1g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1375g1251kcal86g42.8g79.6g8.8g
Valittu annoskoko688g625kcal43g21.4g39.8g4.4g
Annoskoko puolitettuna344g313kcal21.5g10.7g19.9g2.2g
Arvot/100g100g91kcal6.3g3.1g5.8g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=389954