Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 400g310kcal70.2g0g2.8g0g
Sipuli 55g17kcal0.7g2.6g0.1g0.9g
Tomaatti 75g17kcal0.4g2.6g0.2g1g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g250g300kcal8.5g9g25g0g
Paprikajauhe 2g6.4kcal0.3g0.4g0.3g0.7g
Valkopippuri 0.5g1.4kcal0.1g0.2g0g0.1g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g1g1.7kcal0.1g0.3g0g0g
Emmental, sinileima30g114kcal8.7g0g8.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1627g1535kcal178g30.2g74.2g5.4g
Valittu annoskoko814g767kcal89g15.1g37.1g2.7g
Annoskoko puolitettuna407g384kcal44.5g7.6g18.6g1.4g
Arvot/100g100g94kcal10.9g1.9g4.6g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=407096