Selaa muita reseptejä | Annoksia 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Tuplaa Puolita tai Alkuperäinen| Tulosta!

Juustokakkujäätelö Tilli

Keksit pohjalle tai/ja murusiksi massan sekaan.

2,5 dl Flora Vanilla
0,5 dl vispikermaa
200 g Mascarpone
2 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 tl vaniljasokeria
1 maustemitta suolaa (ehkä hiukan vajaa)
3 valkuaista
8 digestive-keksiä

Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, vaniljasokeri, suola ja sokeri.

Vispaa toisessa kulhossa kermat vaahdoksi.

Vispaa kolmannessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja Mascapone-juttu.

Kääntele lopuksi varovasti sekaan valkuaisvaahto – älä missään nimessä tee sitä sähkövatkaimella vaan hellästi puukauhalla tai lusikalla.

Sekoita kuitenkin niin, että valkuaisvaahto on sekoittunut tasaisesti.

Laita seos piirakkavuokaan ja ripottele päälle piparkakunmurut.

Ripottele vielä ohut kerros kanelia päälle.

Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen.

Ota juustokakkujäätelö pois pakkasesta noin 20 minuuttia ennen jälkiruuan syömistä.

Ohjeessa käytetyt ainekset voi vaihtaa, esim mascarpone tuorejuustoon ja kerma kokonaan vispikermaa.

Namnam.

Omnom.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 80 grammaa

Tillips
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi100g450kcal6.5g60g21g3.1g
Mascarpone (250g)200g1044kcal9g9g108g0g
Flora Vanilla 12%250g475kcal11.3g40g30g0g
Sokeri 213g863kcal0g212.3g0g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g60g38kcal2.1g0.1g15g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g2.5g10kcal0g2.5g0g0g
Suolapähkinä 3g18kcal0.7g0.3g1.5g0.2g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 90g38kcal8.8g0.4g0.1g0g
Vispikerma Flora 20%50g110kcal1.5g2.5g10g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g75g419kcal6.3g41.3g25.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2086g6930kcal92.4g736.8g422.2g6.6g
Valittu annoskoko1043g3465kcal46.2g368.4g211.1g3.3g
Annoskoko puolitettuna522g1733kcal23.1g184.2g105.6g1.7g
Arvot/100g100g332kcal4.4g35.3g20.2g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=432313